Helsinki City Festival toteutuu myös ensi vuonna ja uudistuu samalla merkittävästi

"Suuri kasvuvauhti antaa osviittaa sille, että festivaalille löytyy kysyntää pääkaupungissa myös kolmipäiväisenä", toteaa Helsinki City Festivalin promoottori Kalle Keskinen.
10.9.2025 13:52

Viime vuonna järjestetty ensimmäinen Helsinki City Festival keräsi yhteen 27 000 kävijää ja tänä vuonna loppuunmyyty tapahtuma keräsi kahden päivän aikana kävijöitä yli 40 000. Suunta on siis ylöspäin ja järjestäjät vastaavat tähän järjestämällä Helsinki City Festivalin ensi vuonna kolmipäiväisenä 12.-14. kesäkuuta. Tavoitteena on saada paikalle 60 000 kävijää.

”Helsinki City Festival toteutuu myös ensi kesänä Helsingin Jäähallin Nordiksen alueella. Samaan aikaan parannamme olosuhteita entisestään ja kehitämme aluetta toimivammaksi isolle määrälle asiakkaita. Suuri kasvuvauhti antaa osviittaa sille, että festivaalille löytyy kysyntää pääkaupungissa myös kolmipäiväisenä”, toteaa festivaalin promoottori Kalle Keskinen.

Ensi vuoden Blind Bird -liput tulevat viikoksi myyntiin Tiketissä perjantaina 12. syyskuuta. Ensimmäiset artistikiinnitykset julkistetaan vasta myöhemmin.

Tänä vuonna tapahtumassa nähtiin niin ulkomaisia supertähtiä kuten Akon, Sean Paul ja Hurts sekä pitkä lista kovia kotimaisia nimiä Fintelligensistä Bomfunk MC’sin kautta Jenni Vartiaiseen, Kaija Koohon, Sanniin ja Abreuun. Kaikkiaan tapahtumassa nähtiin yhteensä yli 50 huippuartistia. Helsinki City Festivalia järjestää Loud’n Live Promotions.

Lue myös: ”Annoimme lipuille todella vastinetta” – Tapahtumajärjestäjä Loud’n Live Promotionsilla ennätyskesä