Hevipioneeri Angel Witchin alkuperäisbasisti Kevin Riddles on kuollut

8.7.2025 20:40

Uuden aallon brittimetallin pioneereihin kuuluneen Angel Witchin basisti Kevin Riddles on kuollut 68-vuotiaana. Asiasta kertoo yhtyeen kitaristi Kevin Heybourne sosiaalisessa mediassa. Heybournen mukaan Riddles menehtyi perjantaina 4.7.

Vuonna 1976 perustettu Angel Witch tunnettiin aluksi nimellä Lucifer. Yhtyeen nimikkodebyyttiä pidetään yleisesti yhtenä brittimetallin uuden aallon määritelleistä teoksista. Ensimmäisen kerran yhtye hajosi vuonna 1982, mutta aktivoitui uudelleen kaksi vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen bändissä on koettu useita miehistönvaihdoksia ja taukoja. Yhtyeen tuorein albumi on vuonna 2019 julkaistu Angel of Light, jolla Riddles ei ollut mukana.

YouTube video