Huomio, Children of Bodomin ystävät! Yhtyeen jäsenet nousevat pian lavalle totutusta poikkeavissa merkeissä

16.6.2025 16:22

Tiesitkös, että elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Espoo-päivää? Näin on asian laita, ja tällä kertaa tuona juhlapäivänä on tarjolla Children of Bodomin kannattajille kiinnostavia asioita. Bodomin esiaste Inearthed tietysti perustettiin Espoossa vuonna 1993, ja siellähän tuo Bodominjärvikin sijaitsee.

Televisiosta tuttu toimittaja Arto Nyberg haastattelee Bodomin jäseniä tunnin mittaisessa keskustelutilaisuudessa Tapiolasalissa 30. elokuuta. Paikalla ovat tuolloin basisti Henkka Seppälä, rumpali Jaska Raatikainen ja kosketinsoittaja Janne Wirman. Varmasti riittää kosolti tarinoita tällä kolmikolla.

Tapahtumaa ei ole hinnalla pilattu: pääsyliput paikan päälle maksavat alkaen 1,60 euroa. Ennakkoon lippuja voi hankkia Lippupisteestä, ja liput ovat jo myynnissä. Tapahtuman järjestää Espoon kulttuurikeskus. Seppälä, Raatikainen ja Wirman ovat äänessä myös 28. elokuuta julkaistavassa Children of Bodom -kirjassa, jonka on toimittanut Soundin sivuiltakin tuttu Timo Isoaho.