Kulttisuosiota nauttiva Mana Mana ehti julkaista vain yhden pitkäsoiton (Totuus palaa, 1990) ennen laulaja-kitaristi Jouni Mömmön kuolemaa. Mömmön menehdyttyä bändin toinen perustajajäsen Arto ”Otra” Romppanen, joka toimi niin yhtyeen sovittajana kuin tuottajana, työsti Mömmön levyttämättä jääneistä lauluista albumin Murheen laakso, jonka Riemu Records julkaisi vuonna 2000. Svart Recordsin toimesta levystä tehtiin kaksi vinyylipainosta 2012 sekä 2015, jotka molemmat vietiin salamana käsistä.
Albumin 25-vuotisjuhlan kunniaksi Svart julkaisee massiivisesta klassikosta uuden juhlapainoksen niin cd:nä kuin myös hartaasti odotettuna vinyylinä. Marraskuun 14. päivä julkaistavaa juhlaversiota voi jo tilata ennakkoon joko suoraan Svartilta tai sitten omalta levykauppiaaltasi.
Valikoidusti keikkoja tekevä Mana Mana -miehistöstä muodostuva ja yhtyeen musiikkia esittävä Murheenlaakso nousee sekin loppuvuodesta keikkalavoille. Murheenlaakso on mukana Jyväskylässä (20.11.), Helsingissä (21.11.) sekä Tampereella (22.11.) järjestettävissä Melancholy Mass Festival -tapahtumissa, jossa nähdään myös My Dying Bride ja The Man-Eating Tree. Helsingissä ja Tampereella kattausta täydentää lisäksi Sepulchral Curse.