Huomio, tunnelmallisen metallimusiikin ystävät: vanha kunnon Callisto juhlistaa syksyllä merkkilevyään

Tämä tieto ilahduttanee monia raskaan musiikin ystäviä!
16.3.2026 13:16

Turusta käsin aktiiviurallaan operoinut Callisto oli yksi 2000-luvun alun postmetal-buumin vahvimmista nimistä. Tässä maalailevassa, kiireettömän kolkkoja äänimaisemia suosineessa metallimusiikin alagenressä operoivat muun muassa Isis, Cult of Luna ja Neurosis, ja Suomen oloissa nimenomaan Callisto kykeni tekemään näiden kansainvälisesti menestyneiden yhtyeiden kanssa vertailukelpoista musiikkia. Viime vuodet Callisto on pysytellyt hissukseen, mutta ensi syksynä mennään taas.

Callisto juhlistaa vuonna 2006 julkaistua Noir-kakkoslevyään Helsingin Savoy-teatterissa 18. syyskuuta. Yhtye kertoo, että konsertti on kenties ainut mahdollisuus kuulla albumi alusta loppuun keikkaolosuhteissa. Yhtyeen sointia tuetaan konsertissa puhallinsoittimilla, ja lavalla ovat kaikki Noirin aikaan bändissä vaikuttaneet jäsenet. Liput keikalle tulevat myyntiin 18. maaliskuuta Lippupisteessä alkaen hintaan 34,90 euroa.

Noir on albumeistamme se, josta olemme saaneet vuosien aikana kenties eniten palautetta”, Callisto kirjoittaa tiedotteessa ja jatkaa:

”Ihmiset tekevät ja lähettävät Noirin kappaleista covereita ja albumi nousee yleensä ensimmäisenä keskusteluun, kun törmää ihmisiin, joilla on joku kokemus, muisto tai mielipide Calliston aktiivivuosista. Noirin tuotanto- ja äänitysprosessi oli myös aikoinaan omalla tavallaan raskas, joten jo siinäkin on juhlimisen aihetta, että siitä muotoutui lopulta bändin alkuvuosia vahvasti määrittämä albumi.”

Tuossa vielä vähän tuntumaa aiheeseen:

YouTube video