Nyt näyttää kovasti siltä, että ensi heinäkuussa ovat Tallinnan-laivat suht täynnä rockväkeä. Sellaista tietoa nimittäin kuuluu, että itse suuri ja mahtava AC/DC saapuu kesällä Viron pääkaupunkiin. Yhtye esiintyy Tallinnan Laululavalla 24. heinäkuuta.
Keikka on osa bändin Euroopan-kiertuetta, joka käsittää kaikkiaan kymmenen maata ja kaksitoista keikkaa. Tuleva konsertti on orkesterin ensimmäinen esiintyminen Virossa. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että rundi ulottuu pitkästä aikaa myös Youngin klaanin syntysijoille Skotlantiin. Suomessa AC/DC esiintyi edellisen kerran vuonna 2015 Kantolan tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa.
AC/DC:n kokoonpanossa soittavat nykyään Angus Young, Brian Johnson, Stevie Young, Matt Laug ja Chris Chaney. Konsertin liput tulevat myyntiin 7. helmikuuta. Ennakkomyynti hoidetaan Ticketmasterissa. Peruslippujen hinnat ovat alkaen 127,20 euroa.