Bruce Dickinson vieraili hiljattain Charlie Kendallin Metal Shop -podcastin vieraana keskustelemassa kaikenlaisista nykymaailman hörhellyksistä. Dickinson puhui happamaan sävyyn Tiktok-influenssereista, nykypäivän huomiohakuisuudesta ja konserttien puhelinvillityksestä. Haastattelusta uutisoi myös Blabbermouth.
”Nykyään meillä on tällainen hullu kuvio, että ihmiset seuraavat Tiktokia ja influenssereita, jotka eivät tarvitse mitään pätevyyttä hommaansa ja vaikuttavat ihmisiin monesti typerillä mielipiteillä. Tässä hullussa maailmassa halutaan pakkomielteisesti vaikuttaa muihin ihmisiin”, Dickinson sanoo ja jatkaa:
”Meillä on tällainen narsistinen ajattelutapa, että hei, katsokaa kaikki minua. Siis minä itse menen 50 000 ihmisen eteen ja olen, että katsokaa minua, mutta kun astun pois lavalta, se jää siihen. En näe sillä kaikella mitään muuta arvoa kuin sen, mitä olen käytännössä tekemässä. Minua on tarkoitus katsoa, koska laulan jotain tai kerron tarinaa tai jotain sellaista, ja kun se on ohi, se on ohi. Ei minulla ole tarvetta kulkea ympäriinsä ikään kuin peili naamani edessä, jotta voisin tuntea oloni hyväksi.”
”Olen vain huolestunut siitä, miten kaikenlaiset netin ilmiöt vaikuttavat ihmisten mielenterveyteen. Minusta se kaikki painostaa ihmisiä liikaa ja porukka unohtaa, millaista on oikeasti olla osa yhteisöä. Siksi me Maidenissa yritämme sanoa yleisölle, että kun tulette keikalle, ettekö voisi pitää puhelimenne taskussa ja niiden sijaan katsoa kaikkia muita ympärillänne ja olla show’ssa enemmän läsnä.”
Toimittaja Kendall halusi vielä tarkentaa, onko puhelimen pois jättäminen nykyään pääsyvaatimus Iron Maidenin keikoille. Dickinson ei ota aivan näin jyrkkää kantaa.
”Se ei ole vaatimus. Se on pyyntö. Se on kohtelias pyyntö. Mitä järkeä on maksaa rahaa lipusta ja saapua paikalle tuijottamaan pientä näyttöä ties miten pitkään? Siis Iron Maidenin keikathan ovat sellaiset kaksi ja puoli tuntia pitkiä. Siinä ehtivät kädet väsyä pahemman kerran.”