Jäähyväiskiertueen vuonna 2016 tehnyt Twisted Sister palaa kuvioihin – ensi vuonna mennään taas

Tiedossa on näillä näkymin ihan ympäri maailmaa ulottuva kiertue.
10.9.2025 22:26

I wanna rock, tuumasi Dee Snider kun Twisted Sisterin 50-vuotisjuhlat lähestyivät. Twisted Sisterin verkkosivuilla kerrotaan sellaisia uutisia, että 1980-luvulla maailmanmaineeseen kohonnut glam metal -yhtye aikoo palata ensi vuonna esiintymislavoille. Tarkkoja kiertuepäiviä ei vielä kerrota, mutta tulossa on ilmeisesti maailmanlaajuinen kiertue.

”Jos olet niin onnekas, että soitat bändissä, jonka yleisö haluaa nähdä vielä 50 vuoden iässäkin, niin kuinka tällaisesta kutsusta voi kieltäytyä? Vuonna 2026 Twister-fucking-Sister lähtee esiintymislavoille ympäri maailman, koska tahdomme edelleen rokata”, Dee Snider kirjoittaa tiedotteessa.

Yhtye nähtiin edellisen kerran Suomessa vuonna 2016, kun bändi teki 40-vuotisjuhliensa kunniaksi jäähyväiskiertueen. Tuon jälkeen yhtye on esiintynyt Metal Hall of Fame -seremoniassa Amerikassa vuonna 2023 sekä demokraattien vaalitilaisuuksissa Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä viime vuonna.