Vanha kunnon Sweatmaster seikkailee mukana Soundissa 1/26. Turun lahja garagerockille on elää uutta nousua: kertaalleen toimintansa lopettanut bändi palasi keikkakentälle vuonna 2022, ja tänä vuonna saadaan kuultavaksi uusi More!-albumi. Jukka Kittilän toimittamassa haastattelussa bändi kertoo, millaisten kommervenkkien kautta levy kehkeytyi. Lue pätkä pidemmästä haastattelusta alapuolelta, loput löytyvät lehden sivuilta.
Lue myös: Soundi 1/26: Megadeth, Kissa, Sweatmaster, Stam1na, Teini-pää, Luukas Oja, Anna Inginmaa…
Three Hearts Beast as One. Tuollaisen kieltämättä osuvan sanaleikin Sweatmaster aikoi antaa nimeksi kolmannelle albumilleen. 19 vuoden takainen levy tunnetaan kuitenkin nimellä Animal.
Laulaja-basisti Sasu Mykkäsen, kitaristi Mikko Luukon ja rumpali Matti Kallion muodostama turkulainen rockyhtye aktivoitui keikoille runsaan vuosikymmenen tauon jälkeen 2022. Kun yhtye päätti palata myös levyttämään, hankalasti lausuttavaksi ja muistettavaksi todettu nimiehdokas nousi jälleen ehdolle.
Uuden albumin kansitaide, jossa kolme sydäntä sulautuu yhdeksi puhkuvaksi pedoksi, tehtiin vanhan nimiehdokkaan pohjalta.
– Mutta jälleen totesimme nimen liian koukeroiseksi ja kömpelöksi! Halusimme, että nimi on lyhyt ja ytimekäs, kuten levyn biisitkin, Kallio kertoo.
Kansikuva jäi, mutta uusi levy sai tiiviin nimen, joka ei jätä tilaa virheellisille vääntymille: More!
Nimi valikoitui kolmikon huomattua more-sanan toistuvan teksteissä halki levyn. Nimen voi tulkita myös lupauksena heille, jotka ovat odottaneet uutta materiaalia. Levyllä soi tunnistettava, rytmikkyydessään konstailematon mutta kekseliäs Sweatmaster, jota yhtyeeseen liitetyt määreet garagerock ja action rock eivät ole koskaan täysin kiteyttäneet.
Haastattelu turkulaisessa Bar Bristolissa on tuskin ehtinyt alkaa, kun soittolistalta kajahtaa Sharp Cut -debyytin (2002) avaava Hold It! Huvittava sattuma (?) korostaa, että uudessa materiaalissa on Sweatmasterin ydin vahvasti läsnä. Moren avaava Dirty Water on debyytin käynnistäjän sukua.
– En usko, että kukaan muu pystyisi tekemään Dirty Waterin kaltaista biisiä paremmin kuin me. Se kuulostaa vahvasti Sweatmasterilta. Mutta nyt kun Hold It! soi, niin kuuleehan sen, että kehitystäkin on tapahtunut, Mykkänen naurahtaa.
Uudella levyllä ei soita vanhoja konsteja toistamaan tyytyvä vaan vahvuuksistaan uudestaan innostunut ja niitä jalostava yhtye.
– Oli tosi hyvä, että me soitettiin muutamia keikkoja ennen kuin ruvettiin tekemään uusia biisejä. Livesoiton kautta huomattiin, mikä meidän jutun ydin onkaan, Kallio avaa.
Jo ensisinglenä julkaistu Destroyer kiteyttää, ettei Sweatmasterin identiteetti ole kateissa.
– Me oltiin siitä kaikki heti yhtä mieltä, että nyt ollaan ytimessä. Että tässä on nyt sekä jotain yksinkertaista että jotain uutta, Luukko sanoo.
– Destroyerissa on vanhaa Sweatmaster-energiaa, mutta ei me sellaista biisiä oltaisi aikoinaan osattu tehdä, Kallio lisää.
Ei kovin kauas
More! on juuri sellainen kuin on ajallisen etäisyyden ansiosta. Kolmikko ei pidä todennäköisenä, että uusi levy olisi muotoutunut nykyisen kaltaiseksi kovin pian Dig Up the Knifen (2010) jälkeen.
– Sasulle biisintekijänä on aina ollut selvää, ettei hän halua toistaa samaa uudestaan ja uudestaan. Vaikka meidän juttu kehittyi levy levyltä, me oltiin tietoisia raameistamme eikä haluttu venyttää niitä liikaa. Dig Up the Knifen jälkeen koimme venyttäneemme niitä niin paljon kuin pystyimme Sweatmaster-nimen alla, Kallio kertoo.
Animalin ja Dig Up the Knifen tunnelmaltaan seesteisemmät biisit joutuivat taistelemaan paikastaan keikkasetissä jo tuoreeltaan. Paluun tehtyään yhtye huomasi, etteivät ne istu edelleenkään helpolla osaksi sitä energiapurkausta, josta Sweatmasterkeikat tunnetaan.
– Tykkään ihan hitosti noiden levyjen biiseistä kuten Cut Up in Half ja Add One More Foe. Mutta meidät mielletään kirveellä veistetyksi garagerockiksi, tunnelmallisempi kama vaatisi oman bändinsä, Luukko toteaa.
”All seasons have to end / A new one must begin”. Lost Bootsin ainoaksi jääneen Come Cold, Come Wind -albumin (2016) nimikappaleen säkeet voi lukea jäähyväisinä Sweatmasterille. Kun Sweatmaster vaikeni neljän levyn jälkeen 2011, Kallio, Luukko ja Mykkänen eivät raaskineet lopettaa soittamista yhdessä. He perustivat TV-Resistorin Tomi Helomaan kanssa uuden yhtyeen, jonka tummemmat sävyt peilautuvat Dig Up the Knifeen.
– Ideani oli tehdä Lost Bootsilla jotain ihan muuta. Mutta eihän se musa lopulta niin kauas Sweatmasterista mennyt kuin halusin, Mykkänen myöntää.
Tänään Come Cold, Come Wind soi tunnistettavana osana jatkumoa, jonka viimeisin kiteytys on More! Ensimmäisenä uutena Sweatmaster-biisinä syntynyt Tail Down vie alakulossaan yhtyeen raja-alueiden tunnelmiin.
– Onkohan se neljäs vai viides versio Tail Downista, joka levylle päätyi?
Kokeilimme ekaa versiota ensimmäisenä uutena biisinä keikoilla. Se kokeilu oli hyvä herätys, että työstämistähän se vielä vaatii. Joku tuli sanomaan keikan jälkeen, että ihan paska biisi, Mykkänen nauraa.
– Ja vielä Tavastialla, Luukko huomauttaa.