Vierivä kivi ei sammaloidu, tuumaavat Judas Priestin herrat. Heavy metalin jättiläisen edellinen levy, erinomaisen vastaanoton saanut Invincible Shield julkaistiin viime vuonna, ja nyt kuulostaa siltä, ettei sen seuraajaa tarvitse odottaa vuositolkulla. Ainakin näin voi päätellä basisti Ian Hillin tuoreesta haastattelusta Audio Ink Radio -podcastissa.
Hill kertoo, että brittisuuruus on suuntaamassa levytyspuuhiin heti ensi vuonna. Albumin julkaisu voi sitten venyä vähän kauemmas, mutta vuoden tai kahden sisään saattaa hyvinkin tulla uutta Priestiä kuultavaksi.
”Olemme suunnitelleet studioon menemistä ensi vuonna. Milloin levy sitten ilmestyy, sitä en tiedä. Se on pitkä prosessi. Eikä meillä ole mikään kiire, joten siinä saattaa mennä tovi. Mutta äänitykset tapahtuvat näillä näkymin ensi vuoden aikana”, Hill sanoo.
Uutta musiikkiakin on kuulemma syntynyt mukavasti. Tästä on Hillin mukaan kiittäminen erityisesti kitaristi Richie Faulkneria.
”Tiedän, että hänellä on jo ihan kosolti ideoita kasassa. Niinpä meillä on hyvät lähtöasetelmat siltä kantilta”, Hill sanoo.
Eikä levyä ilman kiertuetta. 73-vuotias Hill tuumaa ykskantaan, että uusi albumi vie orkesterin myös tien päälle.
”Kyllä sekin on ohjelmassa. Jos teet albumin, lähdet tietysti kiertueelle sen kanssa. Joten kyllä, sekin [kiertue] tapahtuu.”