Foo Fighters julkaisi yhtäkkiä ja yllättäen uuden ep:n. Julkaisu koostuu livevedoista, jotka tallennettiin orkesterin syyskuussa soittamilla yllätyskeikoilla Yhdysvalloissa. Ep:n nimi on Are Playing Where???? Vol. 1, mikä tietenkin antaa ymmärtää, että lisää samanlaista on tulossa.
Tuore ep on kuultavana ainoastaan Bandcamp-palvelussa, eli suuntaa tänne kuuntelemaan, millaisessa keikkakunnossa yhtye on uuden rumpalinsa Ilan Rubinin kanssa. Ep:n voi myös ostaa, ja sen poikimat tuotot ohjataan Pitchforkin mukaan ruokatilanteen parantamiseen Yhdysvaltain San Luis Obispossa, Santa Anassa, Washington DC:ssä ja New Havenissä. Näissä kaupungeissa yhtye myös esiintyi syksyllä.
Foo Fightersille on buukattu syksyksi joitain keikkoja Japaniin ja Meksikoon, tulisiko seuraava livejulkaisu sitten noiden konserttien annista. Yhtyeen edellinen albumi But Here We Are julkaistiin vuonna 2023, seuraavasta levystä ei ole vielä tietoa.