Kemopetrol työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2011 A Song & A Reason -pitkäsoitolleen. Työn alla olevalta kuudennelta albumilta on tänään julkaistu ”varaslähtönä” single I Can See Across the World, joka on mukana Arto Halosen ohjaamassa Suomeen juurtuneet -dokumenttielokuvassa.
”Kun työstin elokuvan score-musiikkia, Halonen kuuli viimeistelemättömän kappaleen ja halusi sen leffan lopputekstimusiikiksi. Saimme siis hyvän syyn saattaa biisi nopeasti valmiiksi”, yhtyeen kiipparisti Kalle Koivisto kertoo.
”Meillä on ollut kuudennen albumimme äänitysprojekti päällä jo pitkään. Tykkäämme pyöritellä biisejä studiossa ikuisuuksiin asti. Mukava saada nyt jotain konkreettista uunista ulos.”