Flemming Rasmussenilla on aika kova ansioluettelo metallilevyjen saralla: tanskalainen studioammattilainen äänitti ja tuotti 1980-luvulla muun muassa sellaiset albumit kuin Metallican Ride the Lightning, Master of Puppets ja …And Justice for All. Viimeksi mainitulle levylle mies tuli mukaan tosin viime hetken lisäyksenä. Guns N’ Rosesin Appetite for Destruction -levyltä tuttu Mike Clink oli alun perin pestattu tuottajaksi, mutta tämä yhteistyö ei lopulta toiminut ja Rasmussen pyydettiin hoitamaan Justice-projekti valmiiksi.
Rasmussen ei kuitenkaan osallistunut albumin miksaukseen – siihen hommaan oli jo aikaisemmin palkattu Steve Thompson ja Michael Barbiero. Kun tuottaja sitten myöhemmin kuuli, mitä nämä herrat olivat saaneet Lars Ulrichin ja James Hetfieldin kanssa aikaiseksi, hän oli ällikällä lyöty.
”Lars tuli ja soitti sitä minulle. Katsoin häntä ja kysyin: ’Mitä tämä on?’ Hän vastasi, että se on valmis mikaus. Minä sanoin, että eikä ole. Hän vastasi, että kyllä se on. Minä sitten siihen, että eihän siinä ole bassoa. Hän sanoi, että on siinä, sen kuulee kyllä, se on kitaroiden alarekisterissä. Minä olin, että ei”, Rasmussen muisteli tilannetta hiljattain Cliff Burton -museossa Ruotsin Ljungbyssä.
”Teidän täytyy kysyä Larsilta ja Jamesilta, miksi he pistivät basson hiljaiseksi, koska minä en miksannut sitä. Tulin mukaan niin myöhäisessä vaiheessa”, Rasmussen jatkaa. ”Menkää nettiin ja tehkää haku, niin voitte lukea asianosaisten itsensä kertoman tarinan siitä, mitä tapahtui. Minulla ei ole mitään syytä kertoa sitä uusiksi. Se oli Larsin ja Jamesin päätös. Enkä usko heidän tietävän itsekään, miksi he tekivät niin.”
Niinpä niin. Maailmassa on useita suuria mysteerejä: miksi Stonehenge rakennettiin, mitä on mustan aukon sisällä, miksi And Justice for Allin bassot vedettiin nollille. Kaikkiin kysymyksiin ei vain ole vastauksia. Eivätkä Rasmussen ja Metallica ole tuon jälkeen tehneet levyjä yhdessä, tokkopa enää tekevätkään.