Lahtelainen Levy-yhtiö ”tauolle”, Apulanta jatkaa omin päin

19.12.2007 13:04

Ari "Arska" Tiaisen 1990-luvun alussa perustama Levy-yhtiö vetäytyy tauolle. Yhtiön nettisivuilla todetaan seuraavaa: "Levy-yhtiö lähtee lomalle, palaten asemiin sopivan hetken tullen - ei kuitenkaan vuoden sisällä.

Ari "Arska" Tiaisen 1990-luvun alussa perustama Levy-yhtiö vetäytyy tauolle. Yhtiön nettisivuilla todetaan seuraavaa: "Levy-yhtiö lähtee lomalle, palaten asemiin sopivan hetken tullen – ei kuitenkaan vuoden sisällä. Alkuvuodesta 2008 alkaen Levy-yhtiön yhtyeet ja artistit julkaisevat levynsä muita kanavia pitkin, joista tiedottavat tarkemmin itse parhaiten näkemänään ajankohtana. Nahan luonti ja uudet tuulet tuovat varmasti hyvää yhtiölle ja bändeille."

Soundi tavoitti Levy-yhtiön menestyneimmän yhtyeen Apulannan Toni Wirtasen. Mies näkee tulevan valoisana.

– Eipähän tämä meidän tilanne muutu juuri mitenkään, tilanteesta ei löydy dramatiikkaa. Jatkamme toimintaa omakustannepohjalta ja käytämme hyväksemme vuosien mittaan saatua kokemusta. Levy-yhtiössä aikaisemmin työskennellyt Lotta jatkaa yhteistyötä meidän kanssa, joten kovinkaan moni asia ei tosiaankaan edes muutu. Ja sitä haluan painottaa, että kaikki ovat tyytyväisiä tähän uuteen tilanteeseen, sanoo Toni.

– Arska on toki myös "kouluttanut" meitä tässä sellaisen viisitoista vuotta ja eiköhän niistä vuosista ole jäänyt jotakin mieleenkin. Ja jos jotakin ongelmia ilmenee niin ainahan sitä voi pirauttaa Tiaiselle. Niin tosiaan, mikäli asia ei tullut vielä tarpeeksi selväksi niin emme siis ole tekemässä diiliä minkään muun yhtiön kanssa.

Kuinka kauan olette tienneet tästä tulevasta uudesta järjestelystä?

– Onhan tämä ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Olemme esimerkiksi suunnitelleet uutta albumia jo muutaman kuukauden ja olemme toki tienneet, että tulemme tekemään levyn uudessa tilanteessa, Wirtanen sanoo.

– Meillähän oli aluksi kunnianhimoisena ideana mennä studioon heti syksyn rundin päätteeksi. Soitannollisesti yhtye olisi varmasti ollut kovassa iskussa, mutta biisimateriaali ei olisi ollut kovinkaan vahvaa. Olemmekin nyt hylänneet kaikki aikataulut ja turhat kiirehtimiset. Työstämme nyt uutta materiaalia puhtaasti fiiliksen mukaan ja nauhoitamme juttuja joskus ensi vuoden aikana, mutta yhtään tämän enempää en uskalla aikatauluista sanoa. Ja sitä paitsi; jos yhtye tekee tyyliin kymmenettä studioalbumiaan niin olisihan se aivan älytöntä lähteä sössimään koko homma turhalla kiireellä.

Wirtanen hymähtää, että "kun nyt ollaan omakustanneyhtye niin meidänhän pitäisi julkaista ensimmäiseksi ep".

– Minäpä tosiaan heitän nyt Soundin kautta itselleni haasteen, että Apulannalta ilmestyy seuraavaksi ep! Sehän olisi aivan mainiota omakustannemeininkiä.

Entä oletteko jo ehtineet "harjoitella" asioiden hoitoa omin päin?

– No joo, onhan tässä Santapukin (Sipe, rumpali) kanssa jo saatu säätää monia asioita… Onhan siinä tietysti aina enemmän hommaa kun harrastetaan täysin itsenäistä päätöksentekoa. Se ei ole tullut yllätyksenä (naurua).

www.apulanta.fi