Islannissa tapahtunut tulivuorenpurkaus vaikuttaa tietysti myös bändien liikkumisen ja sitä kautta esimerkiksi keikkoihin.
Esimerkiksi Eläkeläisten piti aloittaa Saksan-kiertue Hampurista 16. huhtikuuta. Lentokenttien sulkeminen pakotti ottamaan käyttöön suunnitelman D. Yhtye kertoo monimutkaisesta suunnitelmastaan seuraavasti:
– Tulivuoren tuhkan takia 16.4. Hampurin humppakeikka on peruttu – ellei ihmeitä tapahdu. Kristian ja Onni ajelevat yötä myöten Ladalla Turkuun ja nappaavat Sakarin ja Martin matkalla kyytiin. Turusta sitten aamulautalla Tukholmaan ja sieltä yötä myöten junalla tai vuokrapirssillä kohti etelää. Tiedusteluosasto Jokinen etenee Berliinistä vuokra-autolla Hampurin Markthalleen hakemaan sinne rahdatut instrumentit ja muut romut ja jatkaa keikkapirssillä kohti pohjoista. Ryhmien kohtaamispaikka pidetään loppuun asti salassa. Hannoverista ei myöhästytä.
Jenkkiyhtye Sorry And The Sinatrasin Helsingin-keikka on myös peruuntunut lentoliikenteen seisoessa. Virgin Oilissa peruuntumista paikkaavat Jaakko & Jay ja The Heartburns.
Saman kaupungin kulttuuriareena Glorian True Metal Masters -tapahtumassa piti puolestaan soida jenkkiläisten Omenin ja Savage Gracen keikat, mutta yhtyeiden esiintymiset on jouduttu perumaan.
Kaliforniassa järjestettävän Coachellan järjestäjät ovat puolestaan ihmeissään, kun brittiläiset The Cribs, Bad Lieutenant ja Gary Numan ovat jääneet Eurooppaan lentokiellon seurauksena. Englantilaisakteista paikan päälle ovat puolestaan selvinneet ainakin Thom Yorke, Gorillaz, Muse, Florence And The Machine ja The Specials.
Melissa Auf Der Maur on puolestaan edelleen Helsingissä Virgin Oilissa 15. huhtikuuta soineen keikan jäljiltä. Tämän vuoksi artistin keikka Lontoon Cargossa on peruuntunut, sillä Suomesta ei nouse lentoja kohti Lontoota.