Linkin Parkin kokoonpanossa tapahtui vielä yksi muutos ennen bändin paluuta keikkalavoille – yksi perustajajäsenistä jää kotiin

7.9.2024 19:46

Kuten aiemmin uutisoimme, Linkin Park jatkaa toimintaansa uusitulla kokoonpanolla. Chester Benningtonin saappaisiin hyppää Emily Armstrong (Dead Sara) ja rumpujakkaralle istahtaa Colin Brittain.

Vanhoista jäsenistä kuvioissa pysyvät Mike Shinoda, Brad Delson, Dave ”Phoenix” Farrell sekä Joe Hahn.

Yhtye nousee keikkalavoille jo syyskuun lopussa. Luvassa on konsertteja Los Angelesissa, New Yorkissa, Hampurissa, Lontoossa, Soulissa sekä marraskuun puolella vielä Bogotassa. Ensi vuodelle lupaillaan pidempääkin kiertuetta.

Kokoonpanossa on kuitenkin tapahtunut vielä viime hetken muutos, sillä Delson ei ole mukana tulevilla keikoilla. Asiasta uutisoi muun muassa Consequence of Sound.

”Vuosien varrella olen tajunnut olevani parhaimmillani työskennellessäni bändikavereideni kanssa kulissien takana — studiossa, työstämässä uutta musiikkia ja kehittämässä liveshowtamme”, Delson selvittää.

Yhtyeen uusi kiertuekitaristi on Alex Feder.

Lisää luettavaa