Soundissa 11/25 on mukana myös katsaus ranskalaiseen populaarimusiikkiin. Psykedelian ja dream popin maailmassa seikkailevaa Melody’s Echo Chamber -musiikkiprojetia työstävä Melody Prochet nimittäin kertoo Jukka Kittilän toimittamassa haastattelussa pitkät pätkät tuoreesta Unclouded-albumistaan, ja samalla käsitellään laaja-alaisemmin muita, yleisluontoisempia aiheita. Yksi tällainen on hulluus, jota on olemassa sekä mukavampaa että ikävämpää lajia. Lue alapuolelta pätkä unipop-artistin pidemmästä haastattelusta, lisää asiaa löytyy sitten lehden sivuilta.
Kun Prochet kuunteli valmista Uncloudedia, hänelle kirkastui jotain varsin olennaista: vaikka levy syntyi hänelle täysin uusien yhteistyökumppanien kanssa, hän tunnisti lopputuloksesta vahvasti itsensä ja ominaislaatunsa.
Herää kysymys, mitä Prochet kuulee, kun hän kuulee itsensä?
– Mitenköhän vastaisin kuulostamatta hipiltä… Vaikka haluan tehdä joka levylläni asioita toisin kuin aiemmin, tunnistan niiltä kaikilta rakkauteni eteerisyyteen. Nyt halusin levyn, jonka luovuuteen voi uppoutua. En kutsuisi luovuutta jumalakseni, mutta se on minulle erityisten, merkityksellisten kokemusten lähde. Kun yllän biiseissäni tavoittelemaani, tavoitan myös tuon lähteen.
Keskustelu kulkeutuu taas perhosiin ja niiden kautta Prochet’n toiseen takavuosien kommenttiin omasta luovuudestaan. Hän on todennut, että kaikkien muiden ”lempeästi hullujen” tavoin hänenkin ympärillään lentelee miljoonia ideoita.
Luonnehdinta saa lempeän hulluuden kuulostamaan ominaisuudelta, jota taiteilija suorastaan tarvitsee.
– Ihanasti sanottu! Hulluus, siinäpä todella kiinnostava käsite. Olen aina kokenut tasapainoilevani hulluuden reunamilla, flirttailevani sen kanssa. Se on kuin rinnakkainen maailma, inspiroiva lähde, jossa voi kostuttaa jalkansa. Mutta se voi olla myös kuilu, jonka reunalla saa olla varuillaan.
– Memory’s Underground -kappaleessa laulan ”enter the temple of the unreasonable people”. Maailma on mielipuolisten ihmisten käsissä, eikä heidän hulluutensa ole lempeää lajia. Samaan aikaan monia ihmisiä, joilla on viisas ja kaunis mieli, kohdellaan mielenvikaisina.
Prochet itse tunnetaan pienimpiin yksityiskohtiin yltävästä tarkkuudestaan, joka koettelee kanssatuottajien kärsivällisyyttä.
– Olen miettinyt lukemattomia kertoja, että minua pidetään taatusti aivan kaistapäänä, kun vaadin miljoonien yksityiskohtien hiomista. Mutta kun pidän pääni, minua epäilleet toteavat lopulta, että olin oikeassa. Olen joutunut tekemään paljon töitä saadakseni arvostusta näkemykselleni ja musiikkinörttiydelleni. Työn määrään on varmasti vaikuttanut, että olen nainen.
– Myönnän detaljien hiomiseni menneen joskus liiallisuuksiin – tunnustaudun siinäkin rajatapaukseksi. Joskus olen toisaalta joutunut tinkimään näkemyksestäni vähän liikaa. Tällä kertaa pidin huolta, että levy todella vastaa visiotani.