Maailmalla pistettiin Megadethin soolokitaristit paremmuusjärjestykseen – Teemu Mäntysaarta listalta ei kuitenkaan löydy

Loudwiren listalle kelpuutettiin vain bändin levyillä soittaneet kepittäjät. Höh!
21.8.2025 16:26

Thrash metal -suuruus Megadeth ilmoitti hiljattain seuraavan pitkäsoiton jäävän yhtyeen viimeiseksi. Levyn tiimoilta yhtye lähtee myös pitkälle jäähyväiskiertueelle. Pitkän uran loppusuora siis häämöttää Dave Mustainen vuonna 1983 perustamalla rässilegendalla.

Yhtyeen pitkälle uralle mahtuu myös runsaasti kokoonpanomuutoksia. Amerikkalainen raskaan musiikin erikoissivusto päättikin tässä vaiheessa pistää kaikki yhtyeen soolokitaristit paremmuusjärjestykseen. Tai no, ei aivan kaikkia – sivusto nimittäin rajasi kitaristit vain niihin, jotka ovat soittaneet myös bändin levyillä. Näin ollen esimerkiksi tällä hetkellä Mustainen rinnalla kitaraa soittava Teemu Mäntysaari ei löydy Loudwiren listalta, harmi kyllä.

Joka tapauksessa ykköseksi Loudwire nostaa bändin kaikkein tunnetuimpaan eli vuosina 1990-1998 toimineen kokoonpanon soolokitaristi Marty Friedmanin, joka soitti muun muassa klassikkolevyillä Rust in Peace (1990), Countdown to Extinction (1992) ja Youthanasia (1994). Hopeapallille Loudwire rankkaa bändin kahdella ensimmäisellä levyllä sekä vuoden 2004 The System Has Failedillä kepittäneen Chris Polandin ja kolmanneksi vuosina 2009-2014 bändissä soittaneen Chris Broderickin, joka soittaa tätä nykyä In Flamesissä.

Koko listan tarkempine perusteluineen löydät täältä. Mihinköhän väliin mahtaa Mäntysaari sijoittua, jahka bändin viimeinen levy, jolla Mäntysaari on myös mukana, näkee viimein päivänvalon?

Lue myös: Megadeth lopettaa uransa – tuleva albumi on yhtyeen viimeinen

Lue myös: Megadeth on Teemu Mäntysaaren kera kovassa iskussa – ammattilaistason keikkavideota nähtävillä

Lue myös: Slayerin Kerry King on tyytyväinen, ettei loikannut Megadethiin uransa alkuvaiheessa – ”En halua lytätä Mustainea, mutta…”

YouTube video
YouTube video
YouTube video