Maailman suurin metallifestivaali, yli 100 000 henkeä vetävä Wacken Open Air on parhaillaan käynnissä Saksassa. Tapahtumaa ovat kuitenkin piinanneet toista viikkoa jatkuneet rankkasateet, joille ei näy loppua. Kerroimme eilen järjestäjien kieltäneen turvallisuussyistä festarikansaa saapumasta alueelle omalla autolla, koska sateet ovat tehneet kulkureiteistä ja leirintäalueesta äärimmäisen vaikeakulkuiset.
Tilanne on kuitenkin pahentunut niin, että nyt saapumiskieltoa on laajennettu: järjestäjät ovat päättäneet laittaa portit kokonaan kiinni eikä alueelle oteta enää yhtään enempää yleisöä. Asiasta tiedotettiin tapahtuman sosiaalisen median kanavissa.
”Sääolosuhteiden vuoksi turvallinen yleisökapasiteetti on nyt saavutettu. Kaikkia vielä matkalla olevia kehotetaan pysähtymään ja perumaan tulonsa heti. Tämä on ensimmäinen kerta Wackenin historiassa, kun tämä päätös tehdään ja olemme siitä erittäin pahoillamme, mutta valitettavasti vaikeat sääolot eivät jätä meille muuta vaihtoehtoa”, järjestäjät tiedottavat.
Vaikka leirintäalueille on voinut tulla jo alkuviikosta, alkaa varsinainen ohjelma vasta tänään. Järjestäjät sanovat konsultoivansa viranomaisia ja tiedottavansa päiväkohtaisesti mahdollisista muutoksista ohjelmaan.