Uutta musiikkia ainakin yhdeksän kappaleen verran viime aikoina nauhoittanut Slayer julkaisee kesällä ep-levyn ennen Rockstar Energy Drink Metal Mayhem Festival -kiertuetta. Rundi starttaa kesäkuun lopulla. Asiasta kertoi rumpali Dave Lombardo Metal Injectionin haastattelussa.
Saapa nähdä, saapuuko pikkulevy jo ennen Provinssirockin-keikkaa!
Suomalainen thrashmetal-yhtye Axegressor käväisi puolestaan Venäjällä ja reissusta tulikin melkoinen.
11. huhtikuuta Krasnodarissa soineen keikan jälkeen Axegressor joutui hankauksiin paikallisten viranomaisten kanssa ja sehän ei tiedä mitään hyvää itärajan tuolla puolen. Pian suomalaiset saivat kuulla, etteivät heidän turistiviisuminsa oikeuta keikkojen soittamiseen eli "työn tekemiseen".
Sakkotuomio piti suorittaa pankkiin ja yhtye pääsikin odottamaan aamun valkenemista venäläispahnoille, siis suomeksi sanottuna putkaan. Unet jäivät vähiin, sillä paikallisen putkan "meininki" oli varsin riehakasta.
Turkulaisten tiedote löytyy täältä.
Record Store Day järjestetään puolestaan lauantaina 21.4. (mars kaupoille siis!). Osa spesiaalijulkaisuista on jo kuultavissa netissä ja nyt kannattaakin tarkastaa Mastodonin näkemys Feistin A Commotion -kappaleesta ja vastavuoroisesti Feistin versio Mastodonin Black Tonguesta.