Kun Nightwish tiedotti kymmenennen albuminsa julkaisemisesta viime vuonna, tuli samalla tieto, ettei Yesterwynden tiimoilta tehdä kiertuetta. Päätös sai monet ihmettelemään: mistäs päin nyt oikein tuulee? Kiertueet kuitenkin ovat rockbändeille korostetun tärkeitä aikana, jolloin levytetystä tuotannosta ei saa tuloja samalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä.
Nyt Metal Hammer jututti Floor Jansenia ja kysyi laulajalta, miksi tällaiseen päätökseen päädyttiin ja tarkoittaako se pysyvää hiljaisuutta keikkarintamalla. Jansen toppuuttelee sellaista tulkintaa.
”Olemme tehneet kaiken Nightwishin kanssa 120-prosenttisesti. Mutta jos ei ole energiaa tehdä asioita niin täysillä, on parempi pitää vaikka tauko. Niin yksinkertaista se on”, Jansen sanoo.
Kun toimittaja kysyy, aikooko bändi tehdä kiertueita tulevaisuudessa, Jansen vastaa myöntävästi.
”Kyllä. Sitä olemme aina sanoneet – pidämme nyt taukoa kiertämisestä, mutta se ei tarkoita mitään lopullista. Muuten olisimme sanoneet, että se oli siinä, emme kierrä enää, teemme vastedes vain levyjä.”
Jansen kertoo käyttävänsä vapautuneen ajan oman soololevynsä työstämiseen.
”Kun emme kierrä Nightwishin kanssa, se antaa minulle aikaa säveltää musiikkia toiselle sooloalbumilleni. Minulla on jo valmiina paljon ideoita, ja tiedän paljon ihmisiä joiden kanssa haluan työskennellä. Kirjoitin yhden biisin jopa ennen toisen lapseni Lucyn syntymää. Mitään ei ole vielä valmiina, mutta levy on tulossa.”