Palataanpa vielä hetkeksi aiemminkin näillä sivuilla esiin nostetun Timo Kämäräisen haastattelun pariin. Timo Isoaho jututti Kämäräistä Soundiin 10/25 oikein pitkän kaavan mukaan, ja jutussa luonnollisesti käydään läpi kokeneen kitaristin komennuksia eri bändeissä. Kämäräinen on soittanut muun muassa Ismo Alangon ja Olavi Uusivirran bändeissä, ja haastattelussa mies kertoo, millaisia kokemuksia nämä pestit ovat olleet. Lue alempaa katkelma pidemmästä artikkelista ja loput lehdestä!
Lue myös: Soundi 10/25: Sielun Veljet, Orvokki, Max Cavalera, Rättö ja Lehtisalo, Shiraz Lane…
Miten liityit Ismo Alanko Säätiöön?
– Muutamat eri ihmiset, muun muassa rumpali Marko Timonen, suosittelivat minua Ismolle. Pian huomasin olevani ikonisen Ismo Alangon kitaristi. Siinä piti vähän nipistää käsivartta. Eihän ollut mennyt montakaan vuotta, kun olin nähnyt Alangon suurenmoisen keikan Ilosaarirockissa ja miettinyt, miten siistiä siinä bändissä soittaminen olisi.
Millaista se sitten oli?
– Juuri niin hienoa kuin odotinkin. Ismo oli kannustava ja muutenkin mahtava bändiliideri. En voi kylliksi korostaa Alangon merkitystä uralleni. Muistan myös elävästi, miten osuvasti hän kiteytti nämä hommat: ”Musiikin on tarkoitus koskettaa, ja rock rock’n’rollin tehtävänä on saada perseet pyörimään.”
Muistatko ensimmäisen esiintymisesi Säätiön riveissä?
– Oikein hyvin. Mentiin Jyväskylän Lutakkoon ja tissuteltiin matkalla kaljaa. Olin 23-vuotias, ja bändin muut jäsenet olivat kokeneempia kehäkettuja – myös oluenmaistelun suhteen. Kun päästiin Lutakon pihaan, huomasin olevani aikamoisessa laitamyötäisessä. Hupsista, mitähän tästä tulee. Onneksi osasin biisit vaikka unissani takaperin, ja keikka meni ihan hyvin. Ennen lavalle nousemista kieltämättä hirvitti, että loppuuko tämä saman tien. Onneksi ei, sillä me tehtiin seuraavina vuosina satoja mahtavia keikkoja.
Yli kymmenen vuoden mittaisesta yhteistyöstäsi Olavi Uusivirran kanssa ei ole vielä puhuttu. Miten se alkoi?
– Taas kerran olin päättänyt keskittyä tiukasti omiin hommiini – lähinnä Toot Tootiin – ja jättää freelancepuolen jutut. No, Olli Krogerus soitti Olavin bändissä, ja he kysyivät minua mukaan. Ensin olin sitä mieltä, etten lähde, mutta toisaalta mietin, että Olli soittaa Olavin kanssa joka tapauksessa. Eli jos heillä on keikka, Toot Tootilla ei ole. Sitten lupasin lähteä komppikitaristiksi yhden kesän ajaksi.
– Kuinka ollakaan, Olavin bändissä kävi kato ja mentiin treenaamaan neljästään – minä, Olli, Olavi ja basisti Jaakko Kämäräinen. Soitettiin pari biisiä, ja Olavi totesi ykskantaan, ettei tähän taida edes mahtua toista kitaraa. Alettiin operoida tällä nelikolla ja tehtiin nopealla tahdilla Ikuiset lapset -albumi. Toimin levyn tuottajana, ja siitä tuli Olavin seuraavan, vähän rokimman vaiheen startti. Samalla omat suunnitelmat muuttuivat ja jäin bändiin pysyvästi.
– Olavi on huikea tyyppi ja meistä on tullut hyvin läheisiä. Ollaan toistemme lasten kummeja ja sitä rataa. Ja jos musasta puhutaan, Olavin yltiöpäinen rohkeus on omaa luokkaansa. Hän rakastaa sitä vaarantunnetta, kun tilanne on ihan levällään viisi minuuttia ennen keikan alkua.
– Muistuu mieleen, kun vedettiin tv-keikka Ruisrockin Rantalavalla 2015, ja yhtäkkiä Olavi huusi: ”Mä lähden uimaan, soittakaa jotain!” Ai jotain? No, aloitettiin Säkkijärven polkka, ja Uusivirta paineli mereen. Olihan se älyttömyydessään fantastista.