Minkä elokuvan Nick Cave on katsonut niin usein, että osaa sen ulkoa? Laulaja nimeää suosikki- ja inhokkileffansa

17.6.2025 16:25

Nick Cave julkaisee tasaiseen tahtiin verkkosivuillaan vastauksia yleisön lähettämiin kysymyksiin. Toukokuun lopussa eräs fani halusi keskustella hieman elokuvista, ja Cave teki työtä käskettyä. Laulaja ei kummempia perusteluja valinnoilleen antanut, mutta vastaukset ovat silti mielenkiintoisia.

Esimerkiksi mikä on Caven kaikkien aikojen lempielokuva? Sehän on australialainen, Ted Kotcheffin ohjaama jännityselokuva Wake in Fright (1971). Entä mikä leffa saa Caven nauramaan? Tähän tulee vastaukseksi Tom DiCillon ohjaama Hei, kamera käy (Living in Oblivion, 1995). Vastaavasti itkemään Caven saa animaatioklassikko Bambi (1942).

Eräs kiinnostava vastaus tulee siinä kohtaa, kun Cavelta kysytään, minkä elokuvan hän on katsonut niin usein että osaa sen käytännössä ulkoa. Laulaja nostaa siinä kohtaa esille Brian De Palman Scarface – arpinaaman (1983). Seuraavaksi kysyjä haluaa tietää, mitä elokuvaa Cave vihaa jostain selittämättömästä syystä, ja artisti tiputtaa yllättävän poiminnan: Cave ei mitä ilmeisimmin pidä Stanley Kubrickin klassikkoleffasta Tohtori Outolempi (1964).

Lopuksi tämä julma julistaja paljastaa vielä olevansa kovan kuoren alla melkoinen nallekarhu. Kun Cavelta nimittäin kysytään, mistä elokuvasta hän pitää vaikka sen myöntäminen pikkuisen nolottaa, Cave nostaa esiin vuoden 2003 romanttisen komedian Rakkautta vain (Love Actually). Onhan se lämminhenkinen pätkä, ei siinä mitään.