Mitä tapahtuu, kun kaikki Popedan rumpalit pistetään samaan bändiin? Hyvät naiset ja herrat, tässä Popedan ajajat

Se onkin melkoista ajoa, kun kaikki Popedassa vuosikymmenten mittaan soittaneet rumpalit laitetaan samaan kokoonpanoon.
2.10.2025 12:19

Nyt onkin tarjolla melkoista rytmi-iloittelua kaikille manserockin ystäville. Tampereen G Livelabissa nähdään 27. maaliskuuta orkesteri nimeltä Popedan ajajat, ja kuten nimestä voi päätellä, yhtye kasaa yhteen kaikki Popedassa vuosien varrella vaikuttaneet rumpalit. Kovaa ajoa, todellakin!

Popedan ajajien ytimen muodostavat vuosina 1977–83 yhtyeessä rumpuja soittanut Kai Holm, siitä vuoteen 1999 saakka jatkanut Kari Holm, ennen vuosituhannen vaihdetta mukaan liittynyt Arto ”Arska” Rautajoki sekä vuodesta 2008 alkaen Popedan rumpukioskin takana operoinut Lacu Lahtinen. Esityslistalla on tietysti Popedan suosituimpia biisejä, ja tulitukea näille saadaan kitaristikaksikko Antti Rautajoelta ja Mika ”Lamppari” Lamminsivulta, kosketinsoittaja Jani Kemppiseltä sekä basisti Jay Lewisiltä. Laulupuolesta vastaa Mustat enkelit -solisti Jussi Aaltonen.

”Keikoilla tulee jokaisen Popeda-rumpalin aikakaudelta tanakkaa rokkenrollia. Meininki on hyväntuulista, kovaäänistä ja viihdyttävää”, Lacu lahtinen lupaa tiedotteessa ja jatkaa:

”Ajajat lähti Espe Marjamäen ideasta, että kun kaikki Popedan rumpalit ovat ainakin hyvissä sielun voimissa, niin tämä voisi olla erikoinen kokoonpano. Pahimmillaan olen nähnyt bändeissä kaksi rumpalia, mutta sehän oli helppo tuplata heti alkuunsa. Rumpalithan ovat muusikoiden parhaita ystäviä, niin saatiin onneksi mukava nippu heitäkin mukaan.”

Liput keikalle tulevat myyntiin 3. lokakuuta G Livelabin myyntikanavissa ja Tiketissä. Lippujen hinnat ovat alkaen 29 euroa. Rumpalinelikko on nähty aiemmin samoissa puuhissa Rescuedrums-rumpumessuilla, katso tuolta keikalta taltioitu livevideo alempaa:

YouTube video