Mitä CMX teki edellä vuonna 1992, sitä Lamb of God tekee perässä vuonna 2026 – Katariinanpyörä-nimisen kappaleen, nimittäin. CMX:n versio aiheesta löytyy Aurinko-albumilta, ja Lamb of Godin St. Catherine’s Wheel puolestaan löytyy pari päivää sitten julkaistulta Into Oblivion -albumilta. Viimeksi mainittuun jytistykseen on tehty nyt videokin, joten katso alempaa, mitä Randy Blythe ja kumppanit ovat tällä erää keksineet.
Mikä se katariinanpyörä sitten on? Vanha kidutuskeino ja kuolemanrangaistushan se. Suomessakin käytetty äärimmäinen rankaisukeino tunnettiin täällä päin maailmaa teilauksena, ja katolisen kirkon piirissä se muistetaan erityisesti Katariina Aleksandrialaisen legendasta. Tarinassa Katariina tuomittiin 200- tai 300-luvun lopun Roomassa kuolemaan teilaamalla, eli hänen raajansa olisi murrettu yksi kerrallaan ja nainen olisi jätetty kärsimään suureen pyörään sidottuna. Legendan mukaan pyörä kuitenkin hajosi, kun kristitty Katariina koski siihen, jolloin kuolemantuomio jouduttiin suorittamaan mestaamalla. Semmoista!
