Eilen se lähti liikkeelle – Iron Maidenin juhlakiertue, nimittäin. Brittijättiläinen aloitti Run for Your Lives -kiertueensa 27. toukokuuta Unkarin Budapestista, ja kuinka ollakaan, paikan päältä on ladattu videokuvaa Youtubeen muuta maailmaa ilahduttamaan. Bändiä itseään tämä tuskin miellyttää, kun yhtye on selkeäsanaisesti pyytänyt, että yleisö jättäisi puhelimet taskuun ja keskittyisi seuraamaan lavan tapahtumia ihan nk. luomuna.
Budapestin-keikka oli kuitenkin sikäli huomionarvoinen esitys, että se oli ensimmäinen Maiden-show, jossa rumpalin tonttia hallinnoi Nicko McBrainin sijaan Simon Dawson. Lienee siis sopivaa tarkastaa, miten tämä Steve Harrisin British Lion -sivuprojektista tuttu kaveri hallitsee Maidenin temput. Alapuolelta voi katsoa ja kuunnella, miltä ikivihreä Number of the Beast Budapestissä kuulosti, ja kyllähän bändi varsin virkeästi jyrää. Dawson selvästi keskittyy toistamaan kappaleet McBrainin tavoin, ja Bruce Dickinsonin äänikin on vahvassa kunnossa. Suomessa tätä pääsee ihailemaan sitten 16. kesäkuuta Olympiastadionilla.