Mokoman Marko Annalan soololevyä enteilevä single sai kylkeensä persoonallisissa paikoissa kuvatun videon – ”Vessakohtausten kuvaaminen puistatti”

Alter Annalan Save Room -videon kuvausympäristöinä toimivat muun muassa flipperihalli sekä House of Rockin vessa.
23.2.2026 10:48

Mokoma-yhtyeen laulaja, sanoittaja ja pääasiallinen säveltäjä Marko Annala julkaisee ensi syksynä soololevyn Alter Annala -taiteilijanimellä. Levyltä lohkaistiin reilu viikko sitten ensimmäinen single Save Room ja nyt singlelle on julkaistu myös persoonallisissa paikoissa kuvattu video: kuvausympäristöinä toimivat pelejä ja elokuvia keräilleen henkilön yksityisasunto, Flipperihalli Hopeakuula sekä House of Rock -soittoravintolan vessa.

”Vessakohtausten kuvaaminen puistatti kaltaistani pöpökammoista, joten saatiin siis autenttisen kauhistuneita ilmeitä kuviin”, Annala kertoo.

”Hopeakuulassa oli niin kiva kuvata, että aina kun pidettiin taukoa, joku tai jopa useampi meistä hakkasi pelikonetta. Tarvitsimme takaa-ajokohtauksiin mahdollisimman moneen flipperiin valoa ja liikettä, joten parhaimmillaan Hopeakuulan yli kolmekymmentä masiinaa soittivat tunnussäveliään samanaikaisesti. Kakofonia oli korviahuumaava.”

”Ohjaaja Tuomas Petsalo ja kuvaaja Jouni Kallio osasivat luoda rennon tunnelman, ja kun kuvauspaikatkin olivat varsin inspiroivia, oli helppo heittäytyä kameran edessä.”

Alter Annala tekee ensimmäisen keikkansa Helsingin Tavastialla 29. elokuuta. Lipunmyynti on käynnissä. Save Room -videon voit katsoa alta.

YouTube video