Siitä on kulunut jo 20 vuotta, kun Suomen oma Lordi voitti Euroviisut. Tämä vei yhtyeen tukevasti kansainvälisille markkinoille, mutta Mr. Lordi muistelee tuoreessa Chas Byrnen toimittamassa haastattelussa, että asialla oli myös kääntöpuolensa. Samalla kun uutta yleisöä löytyi, jyrkimmät metallifanit käänsivät yhtyeelle selkänsä.
”Jos olit metallibändi tai rockyhtye ja menit Euroviisuihin, sen ajateltiin olevan jotain sellaista, mikä pyyhki uskottavuutesi genresi edustajana. Emme ymmärtäneet sitä, siis emme oikeasti osanneet odottaa sellaista. Niinpä kilpailun jälkeiset pari vuotta olivat meille tietynlaista kärsimystä, kun meistä ajateltiin, että ’nehän ovat se euroviisubändi’. Oli monia, jotka luulivat, että koko bändi oli perustettu vain Euroviisuja varten, tai että kisakappaleemme oli tehty vain Euroviisujen takia. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta”, Mr. Lordi sanoo ja jatkaa:
”Kohtaamamme vastareaktio oli aika mielenkiintoinen. Kun asiaa ajattelee nyt, se oli aika julmaa, miten oman leirimme väki – siis osa metalliympyröistä – oli ensimmäisenä hyökkäämässä kimppuumme. Porukka sanoi, että Lordi on pelkkä vitsi ja lapsille tarkoitettu bändi. Ettei siinä ole mitään aitoa ja että ne ovat vain höpsöjä kumihirviöitä. Meitä ei otettu vakavasti. Ja tietysti tuollainen sattui – se teki todella kipeää. Tuollaiset tikarit upposivat syvälle sydämeen – todella syvälle.”
”Sitten kului muutamia vuosia, ja yhtäkkiä asiat alkoivat muuttua. Mutta muutaman vuoden ajan viisuvoiton jälkeen kärsimme tuollaisesta vastaiskusta.”
Lordi palaa Euroviisuihin 16. toukokuuta, kun yhtye esiintyy laulukilpailun melskeissä voittonsa 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Samassa spektaakkelissa nähdään Suomen edellinen viisuedustaja Erika Vikman.