Iron Maidenin pitkäaikainen rumpali Nicko McBrain jutusteli Rock Of Nations With Dave Kinchen & Shane McEachern hiljattaisessa haastattelussa eläköitymisestään. Mies jätti yhtyeen patteriston joulukuussa 2024 The Future Past -kiertueen päätteeksi.
”Ollakseni ihan täysin rehellinen, ajattelin Senjutsu-levyä äänittäessä vuosina 2018 ja 2019, että soittaisin levyn kiertueen ja luultavasti ripustaisin sen jälkeen kapulat naulaan”, McBrain sanoo. ”Tiesin, että 2025 olisi luvassa 50-vuotisjuhlien kunniaksi Run for Your Lives -kiertue – silloin nimestä ei tosin ollut vielä tietoa. Ajattelin että palaisin eläkkeeltä soittamaan sille mikäli kaverit vain niin haluaisivat. Tuossa vaiheessa ei ollut vielä suunnitelmia Legacy of the Beastista tai The Future Pastista. Tiedossa oli vain Senjutsu ja sen kaksivuotinen kiertue, jonka jälkeen ajattelin todennäköisesti elälöityväni.”
”Tiedämme mitä sitten tapahtui – upea pandemia iski ja pilasi ihmisten, yritysten ja bändien suunnitelmat. Sitten tuli päätös Legacy-rundista Senjutsu-levyn kiertueen sijaan. Siitä tulisi sekoitus kaikkea. Soitimme rundin ja sitten sain aivoinfarktin vuonna 2023.”
McBrain kiittelee yhtyetovereitaan saamastaan tuesta vakavien terveyshuolten keskellä.
”Se ei ollut sellainen päätös, mitä jossitellaan myöhemmin. Suunnittelin eläköitymistä jo vuonna 2019. Puhuin siitä vähän kautta rantain. Juttelin asiasta suoraan Davyn [Dave Murray] kanssa, mutta en varsinaisesti maininnut asiasta Stevelle [Harris]. Siitä tiedettiin, mutta aiheesta ei puhuttu sen syvällisemmin.”
”Se oli vaikeaa. Jos on ollut bändissä tai työskennellyt jollekin 42 vuotta, niin tokihan se ottaa koville. Se, että olin ajatellut asiaa jo hyvissä ajoin etukäteen, teki siitä vähän helpompaa ja infarkti oli sitten lopullinen niitti jonka jälkeen ajattelin, että ’tämä ei ole reilua muille jätkille.'”