Nyt puhuu Kiko Loureiro: kitaristi paljastaa, miksi jätti Megadethin

29.11.2023 21:47

Kitaristi Kiko Loureiro on avautunut Megadeth-pestinsä päättymisestä, uutisoi Blabbermouth. Loureiro antoi Angra-yhtyeessä kanssaan soittaneen Rafael Bittencourtin isännöimälle Amplifica-podcastille pitkän haastattelun, jossa perimmäiseksi syyksi thrash-jätin riveistä poistumiselle kitaristi ilmoittaa vapauden kaipuun.

”Elämässäni vallitsevien olosuhteiden johdosta olen tehnyt valinnan poistua Megadethistä”, Loureiro toteaa. ”Se on minun valintani. Vapautta on päästä valitsemaan kahden kelvollisen vaihtoehdon väliltä.” Loureiro lisää, että hänen läsnäoloaan vaaditaan nyt ennen kaikkea kotona.

Edellä mainittuun liittyen Loureiro toteaa asettavansa tällä hetkellä perheensä kaiken muun edelle. Kitaristi selittää miltei missanneensa tyttärensä syntymän esiinnyttyään Angran kanssa Rock In Rio -tapahtumassa vuonna 2011. Vuonna 2016 Loureiro lähti puolestaan tien päälle Megadethin kanssa vain kymmenen päivää kaksospoikiensa syntymän jälkeen. Kitaristi sanookin, että mikäli voisi valita nyt toisin, hän ei olisi noussut lainkaan lavalle Rock in Riossa.

Loureiro toteaa tunteneensa olonsa mukavaksi Megadethissä ja keskustelleensa lähtöhaluistaan avoimesti Dave Mustainen kanssa tämän vuoden kesäkuusta lähtien. Loureiro sanoo olleensa myös vastuussa korvaajakseen nimitetyn Teemu Mäntysaaren löytämisestä.

Suomessa asuva Loureiro ilmoitti alunperin syyskuussa jättäytyvänsä pois Megadethin Crush The World -kiertueelta ollakseen kotona lastensa kanssa. Kitaristi kertoi aiemmin tässä kuussa jatkavansa poissaoloaan määrittelemättömän ajan.

Lisää luettavaa