Soundin 8/25 pääjutussa haastatellaan kahta taitavaa ja omailmeistä lauluntekijää. Rebekka Holi ja Lydia Lehtola alias Lyyti kertovat Catharina Herlinin toimittamassa haastattelussa ajatuksiaan taiteesta, yhteiskunnasta, mielikuvituksen voimasta ja musiikin tekemisestä ammattina. Alempaa voi lukea lyhyen osion pidemmästä haastattelusta, ja loput löytyvät sitten lehden sivuilta.
Millaisina Rebekka Holi ja Lehtola kokevat nyky-yhteiskunnassa vallitsevan ilmapiirin ja musiikin mahdollisuuden välittää esimerkiksi pehmeyttä ja empatiaa?
– Mä en osaa ottaa kantaa noin laajaan kysymykseen, että mikä on tämän ajan meininki, mutta koen että ajassa kuin ajassa taiteella on ollut tärkeä rooli turvallisuuden ja terveyden luojana, Holi sanoo.
Erilaisten sääntöjen ja olosuhteiden keskellä ihmiset voivat käsitellä taiteen keinoin mitä tahansa, hän jatkaa. Ihmismielen tarpeet ovat niin suuret, etteivät ne välttämättä täyttyisi, jos taidetta ei olisi.
– Taide on ihmisen mahdollisuus hengittää. Tiukoissa olosuhteissa se on henkireikä, jonka kautta ihminen voi ilmaista itseään, omia kokemuksiaan ja tunteitaan vapaasti. Ja koska itseään voi ilmaista niin monenlaisin muotokielin, se tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia, Holi sanoo.
– Mä koen, että nykytaiteessa on tähän aikaan sidottu yhteiskunnallinen ulottuvuus, Lehtola sanoo.
– Olemme kasvaneet yksilö- ja suorituskeskeisessä maailmassa, mikä tekee ihmisistä tosi yksinäisiä. Yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan, vaikka se on kaikki yhtä harhaa, koska koko kilpailu on vääristynyttä alusta saakka. Se saa kaipaamaan jotain yhdessä luotavaa hyvää ja kaunista sen sijaan, että kaikki yrittävät saada itselleen parhaat resurssit ja palkinnot.
Siksi yhteisöllisyys on ystävyyden ohella Lehtolan levyn toinen pääteema. Se tarkoittaa hänelle kilpailun ajatuksesta luopumista.
– Vaikka se ei olekaan tullut mulle mitenkään luonnostaan, koska mun on aina ollut vaikea päästä porukoihin, Lehtola sanoo. – Mutta olen kuitenkin päätynyt tutkimaan, mitä kilpailun vastakohta voisi mulle tarkoittaa. Mun mielestä se on esimerkiksi huolenpitoa.
Vaikka Lehtolalla ei ole koskaan ollut yhtenäistä kaveriporukkaa, hänen ympärilleen on viime vuosina kasvanut eri ystävien muodostama yhteisö, jonka jäsenet auttavat toisiaan tarvittaessa. Myös bänditoiminta on yhteisöllistä, Lehtola huomauttaa.
– Joo, se on ihanaa, kun se toimii! Holi huudahtaa.
Taidetta tehdessä pääsee parhaimmillaan nauttimaan sekä yksin tekemisen että yhteisöllisyyden parhaista puolista, Holi jatkaa. Jotta jaksaisi ja uskaltaisi tehdä taidetta omalla tavallaan, yhteisöltä saatu kannustus sekä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ovat ratkaisevassa roolissa, vaikka itse luominen voikin tapahtua täydessä yksinäisyydessä.
– Mä koen myös, että taide on kaikenlaisen kilpailun yläpuolella, Holi sanoo.
– Jos saa itsensä ja muut innostumaan taideteoksen tekemisestä, siinä ei ole kyse jonkun taidon viilaamisesta ja hiomisesta tappiin saakka, vaan kokonaan uuden muodon luomisesta. Voi olla valttikortti myös kaupallisessa mielessä, että pääsee työskentelemään jonkin sellaisen äärellä, joka voi rauhassa kasvaa ja kehittyä ja josta kaikki nauttivat yhdessä.
– Ainakin mulle on ollut hyväksi, että taidetta ei voi mitata absoluuttisesti, Lehtola sanoo.
– Olen aina ollut suorittaja ja kympin tyttö, ja pitänyt ainaista pärjäämistä vahvuutena. On tervehdyttävää tietää, että en voi kirjoittaa kympin biisiä, koska sellaista ei ole olemassakaan.
Musiikkialalta löytyy kuitenkin paljon mahdollisuuksia vertailuun ja kilpailemiseen, mikä voi olla raastavaa, Lehtola sanoo. Vaikka taiteen pitäisi olla kaiken vertailun yläpuolella, se asetetaan usein kilpailuyhteiskunnan raameihin.
– Joo, arvostellaan ja mietitään ajankohtaisuutta ja ihmisten ulkonäköä, Holi sanoo.
– Mä ajattelen niin, että taiteen olemus itsessään on ei-kilpailullinen, mutta kaikki ympärillä tapahtuva on arvostelun piirissä.
– Numerot, numerot, Lehtola huokaisee.