Kanadalainen progesuuruus Rush on yhtye, josta harvemmin kuulee kollegoiden puhuvan pahaa. The Runawaysin laulaja Cherie Currie ja kitaristi Joan Jett ovat kuitenkin vuosien saatossa kertoneet, miten Rushin jäsenet kohtelivat heitä kaltoin Runawaysin lämmitellessä bändiä 1970-luvulla. Kristen Stewartin ja Dakota Fanningin tähdittämässä The Runaways -elämäkertaelokuvassa (2010) oleva kohtaus, jossa Stewartin esittämä Jett virtsaa nimeltämainitsemattoman bändin kitaroiden päälle, on Jettin mukaan saanut innoituksensa juurikin Rushista, joka ei antanut Runawaysin tehdä soundcheckiä ja naureskeli heille lavan sivussa.
Tuoreessa The Metal Voicen haastattelussa Cherie Currie kertoo tarkemmin vihanpitonsa Rushia kohtaan juontavan juurensa tapaukseen, joka sattui Runawaysin lämmitellessä Rushia Detroitissa 1977.
”Olimme Cobo Hallissa, joka on iso paikka. Näin, miten he heittelivät lavalle papereita – ihan tavallisia A4-papereita – kuin jotain pizzoja. Minulla oli jalassani saappaat kuuden tuuman koroilla ja minun piti hypätä alas Sandy Westin rumpuraiserilta. Osuin yhteen paperiin ja liu’uin lavan poikki kohti monttua, jossa kuvaajat olivat. Muistan ikuisesti, miten he kurottivat minua kohti peläten että tipun lavalta. Jollain keinoin onnistuin pysähtymään juuri ajoissa ja heitin yhdelle kuvaajista jonkun [rokkiposeerauksen]”, Currie muistelee.
”Olisin voinut halvaantua. Enkä liioittele yhtään – jos olisin pudonnut lavalta, olisin voinut loukkaantua pahasti. Siitä syystä Joan ja minä emme juuri välitä [Rushista], koska he eivät suojelleet meitä vaan sabotoivat meitä sinä iltana. Sitten he istuivat Litan (Ford, The Runawaysin toinen kitaristi) vahvistimen takana tirskumassa.”
Rushin laulaja-basisti Geddy Lee kommentoi Runawaysin vihanpitoa vuonna 2013 Prog-lehdelle antamassaan haastattelussa ja sanoo, etteivät he todellakaan yrittäneet sabotoida bändiä.
”Muistan sen keikan. Meillä oli ongelmia kamojemme kanssa joten soundcheckimme viivästyi. Siksi he eivät saaneet tehdä omaansa. Me kohtelimme aina kaikkia lämppäreitämme hyvin. Meillä ei todellakaan ollut mitään ennakkoasennetta koska he olivat tyttöjä – ei mitään sellaista paskaa. Tiedän heidän sanoneen, että me nauroimme heille kun he soittivat, mutta rehellisesti sanoen he olivat niin kamalia ettei sitä voinut kuunnella. Mutta 40 vuotta myöhemmin heillä on siitä tarina kerrottavanaan”, Lee totesi.
