Joko on Soundi 9/25 tarkastettu? Viime viikolla julkaistussa lehdessä on mukana kaikenlaista, ja yhtenä erityisen huomionarvoisena osiona mainittakoon Twist Twist Erkinharjun pitkä henkilöhaastattelu. Maineikas rumpali käy Timo Isoahon toimittamassa jutussa läpi pitkää uraansa, johon kuuluu soittohommia esimerkiksi sellaisissa kokoonpanoissa kuin Peer Günt, Leningrad Cowboys, Bad Boys Club ja Los Bastardos Finlandeses. Kuten arvata saattaa, tarinaa piisaa!
Alapuolelta voi lukea katkelman, jossa Erkinharju muistelee 1980-luvun alkua, kun hän liittyi Peer Güntiin ja aloitti nousunsa suomalaisen rockin historiankirjoihin. Tarinaa riittää muun muassa vuoden 1984 Rockin SM-kisoista, joissa olikin harvinaisen kova edustus, kun finaalissa kisasivat Peer Güntin lisäksi myös Kolmas Nainen ja Keba. Siellähän hommat eivät menneet aivan siten kuin tuomaristo oli ajatellut. Sattuuhan sitä, rapatessa roiskuu. Lue loput lehdestä!
Vuonna 1981 alkoi tapahtua. Viitisen vuotta aiemmin perustetun Peer Güntin silloinen rumpali lähti armeijaan ja menit koputtamaan kitaristi-laulaja Timo Nikin ovea. Kysymys kuului: ”Pääsenkö bändiin?”
– Pääsin. Sen jälkeen alettiin käydä treenikämpällä ihan hulluna. Joskus soitettiin kahdesti päivässä. Päästiin lämmittelemään Dave Lindholmin ja kumppanien Bluesounds-yhtyettä, minkä ansiosta levymoguli Atte Blom kuuli Peer Güntista. Hän päätti julkaista seiskatuumaisen singlen, ja sitten mentiinkin Finnvoxille yhden viikonlopun ajaksi.
– Oli mieletöntä päästä helsinkiläiseen huippustudioon, mutta valitettavasti singlestä tuli liian pliisu. Räyhäkäs rockasenne ei välittynyt. Sinkku ei herättänyt sen kummempaa huomiota ja oltiin taas nollapisteessä.
Pian Peer Güntin basistiksi tuli Teijo ”Tsöötz” Kettula. Mitä sitten tapahtui?
– Pistettiin paletti uusiksi. Heitettiin vanhat biisit romukoppaan ja alettiin soittaa entistäkin rouheammin ja nopeammin. Jossain vaiheessa Tsöötz sai päähänsä, että meidän pitäisi osallistua rockin SM-kisoihin. Minä ja Nikki oltiin epäileväisiä, mutta suostuttiin silti. Todettiin suunnilleen niin, että jos selvitään karsinnoista loppukilpailuun, se on meidän ainoa mahdollisuus päästä keikalle Helsinkiin. Ja selvittiinhän me – muutaman onnenpotkun siivittämänä.
Mitä muistat Messukeskuksessa järjestetystä SM-finaalista?
– Oli marraskuu 1984. Vedettiin koko skaban ensimmäisenä, ennen Kolmatta Naista, Kebaa ja muita. Paiskattiin mahdollisimman energinen keikka ja mentiin sitten messuravintolaan juopottelemaan pitkän kaavan mukaan. Ei todellakaan odotettu voittoa.
– Kun Peer Güntin sitten kuulutettiin voittaneen, meidän piti kivuta lauteille uudemman kerran. Oltiin sen verran tuiterissa, ettei hommasta tullut yhtään mitään. Se oli kauheaa toimintaa. Jossain vaiheessa kapula lipsahti kädestä ja jouduin etsimään keppiä lattialta. Nikki ja Tsöötz jatkoivat soittamista kahdestaan. Kun saatiin kappale päätökseen, ihmiset olivat aivan hiljaa. Porukka taisi miettiä, että siinähän on melkoisia mestareita.
Voitto käynnisti armottoman rumban. Peer Günt julkaisi vuosina 1985–1990 viisi studioalbumia ja yhden kokoelman. Ette tainneet paljon lomailla?
– Joskus pidettiin viikon verran paussia, mutta sitten mentiin taas. Levyt kasattiin todella ripeästi. Esimerkiksi Backseatin materiaali kirjoitettiin, jamiteltiin, sovitettiin ja treenattiin parissa viikossa. Nopeasti tekeminen oli silloin maan ja maailman tapa. Jos mietitään vaikka Black Sabbathia tai Kissiä, niin nehän saattoivat julkaista pari levyä vuodessa. Ja samalla bändit rundasivat hulluna.