Paljon onnea, Vastavirta-klubi! Tampereen keikkaluola juhlii merkkivuottaan 100 artistin voimin

17.1.2025 14:28

Tampereen Pispalassa majaileva Vastavirta-klubi täyttää komeat 20 vuotta. Lämpimät onnittelut asennepitoiselle keikkapaikalle! Juhlavuotta vietetään helmikuussa komeasti, sillä kuukauden aikana Vastavirralla ja Terassi-Pub Yläkerrassa esiintyy yhteensä sata artistia. Genrevalikoimakin on kookas: kaikenlaista löytyy jazzista hardcoreen ja reggaesta räppiin.

Helmikuun esiintyjiä ovat muun muassa Sham-69- ja The Lords of the New Church -yhtyeistä tuttu Dave Treganna yhtyeineen, debyyttilevynsä julkaissut Jari Raaste ison bändin kera sekä Jukka Nousiainen kolmessa eri kokoonpanossa. Lisäksi luvassa on VV82-ilta, joka tarjoaa koko päivän hc-punkkia kaikkiaan neljäntoista bändin voimin.

Vastavirta-Klubi avattiin vuoden 2005 uudenvuodenaattona entisen kodinkoneliikkeen tiloihin Tampereen Pispalaan. Alun perin yhdistyksenä toiminut kaveriporukka keräsi ja rakensi kalusteet omin avuin ja kunnosti paikan talkootöinä. Tasa-arvo, monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus ovat Vastavirran avainteemoja.

”On ollut huippua järjestää Vastavirralla erilaisia keikkoja ja tapahtumia. Vaikka välillä on menty metsään, niin samalla meiningillä jatketaan. Rakkaudesta jatkuvasti muuttuvaan ja elävään kulttuuriin”, kertoo klubin ohjelmavastaava Perttu ”Piitse” Koivisto tiedotteessa.

Lisätietoja tapahtumista ja ohjelmasta löytyy klubin verkkosivuilta eli täältä. Sinne vain mukaan hämmentämään!