Paluun tekevä Bomfunk MC’s ja kaksi hip hop -spesiaalia lisätty Tampere City Festivalin kattaukseen

Myös Nelli Matula ja Leila K. vahvistavat ohjelmistoa.
17.1.2025 13:34

Tampereella 8.–9. elokuuta järjestettävä uusi Tampere City Festival on julkistanut lisäyksiä ohjelmistoonsa.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen alueella järjestettävän tapahtuman artistikaartia vahvistavat paluun tekevä Bomfunk MC’s, parhaillaan UMK:ssa kilpaileva Nelli Matula ja Suomeen keikkalavoille kuuden vuoden tauon jälkeen palaava ruotsalaissuosikki Leila K.

Lisäksi tapahtumassa nähdään kaksi ainutkertaista hip hop -kokoonpanoa, kun lavalle nousevat Rähinä Recordsin kivijalkaan kuuluvat Iso H, Uniikki ja Timo Pieni Huijaus yhteisellä Rähinä Special -setillään sekä eksklusiivisesti vuoden ainoan keikkansa tekevä Spesialistin, Tiedemiehen ja Leijonamielen muodostama hip hop-yhtye Flegmaatikot yhdessä Seren & Silkinpehmeen kanssa.

Tampere City Festivalin ulkomaisiksi päätähdiksi on jo aiemmin julkaistu yhdysvaltalainen Timbaland, brittiläiset elektroduo Hurts ja drum and bass -suosikki Rudimental sekä hollantilainen EDM-kaksikko Dash Berlin. Esiintyjäkaartiin lukeutuvat lisäksi Aqua, Tinie Tempah, DJ Bobo, Madcon, Example, The Veronicas ja Alexandra Stan sekä JVG, Abreu ja Sanni. Kotimaista nostalgiaa tarjoavat puolestaan Indica, Kemopetrol, Kymppilinja, Mighty44, Movetron, Uniklubi, Skandaali, Waldo’s People, Pikku G, Technicolour ja Aikakone.

Kahden ja yhden päivän liput ovat myynnissä Tiketissä.

Tampere City Festivaali on Helsingissä viime kesänä menestyksekkäästi järjestetyn Helsinki City Festivaalin sisartapahtuma.