Laitetaanpa viikko liikkeelle festariuutisilla. Qstock julkisti juuri parikin merkittävää ulkomaista vahvistusta ohjelmistoonsa, kun sellainen tieto kiiri Soundin verkkotoimituksen sähköpostiin, että Rita Ora ja dj Marshmello esiintyvät Oulussa ensi kesänä. Tämä informaatio ilahduttanee suuresti kaikkia pop- ja tanssimusiikin ystäviä!
Kosovolaissyntyinen, Isossa-Britanniassa varttunut Rita Ora on noussut kolmen levynsä mittaan maailman popkentän kärkikastiin. Oran hittejä ovat muun muassa R.I.P., For You ja Let You Love Me. Dj Marshmello puolestaan on kohonnut kymmenessä vuodessa elektronisen musiikin suuruudeksi esimerkiksi sellaisilla biiseillä kuin Happier ja Silence. Marshmello esiintyy Qstockissa perjantaina ja Rita Ora lauantaina.
Qstockin muita uusia kiinnityksiä ovat brittiläinen Ava Joe sekä kotimaiset Behm, Ahti, Melo, Nenerchy, Costi, Charon, Portion Boys ja Radiopuhelimet. Aiemmin julkistettuja nimiä ovat esimerkiksi Auri, Averagekidluke, Ege Zulu, Ellinoora, Emma & Matilda, Gettomasa, Hokka, Ibe, Isac Elliot, Ismo Alanko, Jenni Vartiainen, JVG, Kaija Koo, Lauri Haav, Lordi, Samuli Putro, Stam1na, Ursus Factory ja Vesta. Festivaalin lipunmyynti on käynnissä Ticketmasterissa. Qstock juhlitaan 24.–25. heinäkuuta.