Oulun Qstockia juhlitaan 29.-30. heinäkuuta. Ulkomaisten artistien osalta kattaukseen kuuluvat amerikkalainen Twisted Sister, ruotsalainen Mustasch ja brittiläinen Wolf People.
Kotimaiseen kattaukseen kuuluvat kesän ainoan Suomen-keikan heittävä Children Of Bodom ja muun muassa CMX, Paleface, Apulanta ja Stam1na. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 75 euroa. Piletit tulevat myyntiin 2. toukokuuta.
Irkkupunkkia soittava Flogging Molly konsertoi Helsingin Kaapelitehtaalla 12. elokuuta. 39 euron arvoiset liput tulevat myyntiin 28.3. kello 9.00.
Brittiläinen Glasvegas soittaa puolestaan Helsingissä 17. toukokuuta. Kiekkapaikkana on The Circus. Kiertue promotoi yhtyeen uutta EUPHORIC /// HEARTBREAK \\\ -albumia, joka julkaistaan 4. huhtikuuta.
Mainekas postrock-pumppu Tortoise esiintyy kahden keikan verran eli Helsingin Tavastialla 6. kesäkuuta ja Tampereen Klubilla 7. kesäkuuta.
Kiss-rumpali Eric Singerin komentama ESP (Eric Singer Project) taas konsertoi Helsingin Nosturissa jo 27. maaliskuuta.
Brittiläinen elektroyhtye Ladytron konsertoi Helsingin The Circuksessa lauantaina 14. toukokuuta.
Legendaarinen The Beach Boys esiintyy Suomessa – tietenkin – Porin Yyterissä. Tarkemmin sanottuna kylpylän ranta-alueelle 12.7.
Helsingin Kaisaniemessä soiva KaisaFest on kiinnittänyt takavuosien brittisuuruuden Duran Duranin. Keikkapäivä on 18. kesäkuuta. Ennakkotunnelmia on tarjolla tänään keskiviikkona 23. maaliskuuta, kun David Lynch ohjaa suoran lähetyksen yhtyeen konsertista Los Angelesista. Lisätietoja täällä.