Vaasalaislähtöinen grindcore-puimuri Rotten Sound julisti oman joulurauhansa Helsingin loppuunmyydyn Bar Loosen uumenissa lauantaina 21.12. Katsopa tapahtumakuvia Soundin Facebookissa.
Ja se joulurauha onkin sitten melkoista sorttia: parikymppisiä Loosen kellarissa juhlineen yhtyeen raivokkaassa ulosannissa on nimittäin – siis kaikista näistä ikävuosista huolimatta – edelleenkin jotakin selittämätöntä armottomuutta.
Bar Loosesta löytyi juhlailtana muuten kaikkiaan yhdeksän Rotten Soundin nykyistä tai entistä jäsentä – ja tämähän tarkoittaa sitä, että läsnäoloprosentti muodostuu kaiken kaikkiaan aika hyväksi, sillä ”Rotiskossahan” on vuosien varrella soittanut kaksitoista eri herraa (muun muassa viisi eri basistia).
Rotten Sound jyristeli läpi kaksi settiä, joista ensimmäisen myötä estradille laulaja Keijo Niinimaan ja kitaristi Mika Aallon kavereiksi nousivat yhtyeessä takavuosina vaikuttaneet rumpali Kai Hahto ja basisti Toni Pihlaja. Kakkossetti taas tarjosi maistiaisen Rotiskon nykyisen kokoopanon (Niinimaa, Aalto, Sami Latva (rummut) ja Kristian Toivainen (basso)) iskukyvystä.
Illan juhlakalua yhtään tuntevat osaavat varmastikin aavistaa, että yhteensä noin tunnin mittainen tilaisuus oli alusta loppuun silkkaa murhaa (tai armomurhaa) – Rotten ”Fast music for slow people” Soundilla on nimittäin maailmanlaajuisestikin harvinaislaatuinen kyky tuottaa musiikillaan ruumiillista kipua ja nautintoa, tietenkin samaan aikaan. Tässä äänenpaineessa on jotakin hurjaa, jotakin selittämätöntä. Samaa mieltä on Soundin Antti Mattila, joka kirjoitti Soundissa vuonna 2008: ”Olen törmännyt yhteen ainoaan fyysistä kipua tuottavaan albumiin. Suicidal Tendenciesin Join The Army (1987) aiheutti aikanaan pääkivun jokaisella kuuntelukerralla. Cyclesia luukuttaessani huomaan yhtäkkiä purreeni hampaita yhteen niin, että ohimoita pakottaa ja koko pääkoppa on turtana. Tämä ei johdu pelkästään Cyclesista, vaan yliannostuksesta Rotten Soundia.”
– Huhhuh! Keijo mainitsi aikaisemmin syksyllä, että olisipa mukavaa jos pääsisit soittamaan juhlailtamaan pari biisiä… No, tilanne muuttui hieman, sillä minähän päädyin rymistelemään kaikkiaan viisitoista kappaletta, Wintersunissa nykyään pääasiallisesti soittava Hahto kertoi heti konsertin päätyttyä – luonnollisesti hiestä litimärkänä.
– En muuten ollutkaan pitkään aikaan soittanut puhdasta grindiä ja se tuntui näin yhtäkkiä sekä raskaalta että palkitsevalta. Joidenkin biisien temmothan liikkuvat jossakin 260-270:n hujakoilla ja meinasihan tuo sitten vähän maitohapoille vetää!
– Kaitsu, ehkä meidän pitää vielä miettiä sitä grind-projektin perustamista. Tai sitten me ryhdymme soittamaan maailman hitainta grindiä – siis grinddoomia, Pihlaja puolestaan heitti rumpalin suuntaan.
Myös nykyisen Rotten Soundin kokoonpanon setti oli täydellisen armoa pyytelemätöntä paahtoa, kuten arvata saattaakin. Jälkimmäisen tuuttauksen aikana ilmapiiri myös muuttui hieman vakavammaksi verrattuna ”oldskool-settiin”, joka oli tunnelmaltaan hyvinkin leppoisa. Yllättävän välittömän ilmapiirin loi Niinimaa kertoessaan anekdootteja bändin menneisyydestä melkein jokaisen kappaleen jälkeen ja toki myös paikalla olleet yhtyeen entiset jäsenetkin pääsivät muisteluihin mukaan. Kaikille selvisi esimerkiksi se, että kuka olikaan studioreissulla juonut kakkoskaljaa niin paljon, että sormet olivat kipeytyneet purkkien availemisesta ja kuka oli nautiskellut jo Ruotsin-laivalla niin paljon, ettei rumpujen kasaamisesta tullut mitään Mieszko A. Talarczykin (may he rest in peace) studion uumenissa.
Omalla tavallaan leppoisasta tunnelmasta pitivät huolta myös eräät yleisön edustajat, jotka vaativat Rotten Soundia soittamaan nopeammin. Hyvän huumorin suuri ystävä Niinimaa huomauttikin erääsä välissä, että yleisö voisi puolestaan pogoilla vähän nopeammin!
Ai niin: Rotten Sound valmistelee parhaillaan uusia biisejä ja yhtyeestä ollaan kuvaamassa dokumenttiakin, joten orkesterin ystävien aika ei näytä käyvän pitkäksi jatkossakaan.