Hakkeriryhmä Anna’s Archive kertoi blogissaan tehneensä laajan tietomurron suoratoistojätti Spotifyhin ja päässeensä käsiksi 86 miljoonaan musiikkitiedostoon sekä 256 miljoonaan musiikkiin liittyvään metadataan. Spotifyn edustaja on vahvistanut murron Billboard-lehdelle ja lisännyt, että asiaan liittyneet käyttäjätilit on tunnistettu ja suljettu.
Ryhmän anastamat ja jakoon laittamat musiikkitiedostot edustavat 99,6 prosenttia kaikesta Spotifyn käyttäjien kuuntelemasta musiikista. Ryhmä sanoo päätavoitteenaan olevan ihmiskunnan tiedon ja kulttuurin säilyttäminen, minkä vuoksi he halusivat arkistoida myös musiikin. Tekijänoikeuksia puolustava säveltäjä Ed Newton-Rex kuitenkin arvioi The Guardianille, että vuotanutta musiikkia tullaan hyvin todennäköisesti käyttämään tekoälymallien kouluttamisessa.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.