Vuonna 1972 perustettu suomalaisen progressiivisen rockin klassikkoyhtye ja suunnannäyttäjä, kaksi albumia julkaissut ja 1978 hajonnut Tabula Rasa palaa ensi vuonna keikkalavoille. Keikkailut aloitetaan helmikuun puolivälissä yhtyeen kotikentältä Kangasalta, ja keväälle on tähän mennessä sovittu lisäksi keikat Turussa, Jyväskylässä ja Espoossa. Liput tulevat myyntiin 3.12. kello 10.
Ajatus Tabula Rasan paluusta ei ole tuore, mutta asia konkretisoitui bändin perustajiin kuuluneen kitaristi-koomikko Heikki Silvennoisen muistokonsertissa viime toukokuussa. Nykykokoonpanossa vaikuttavat muista perustajajäsenistä basisti Tapio Suominen ja rumpali Asko Pakkanen, joiden lisäksi lavalle nousevat Tabula Rasan ensimmäisessä versiossa toiminut laulaja Jukka Salmela, hänen tyttärensä laulaja Anna Salmela, kosketinsoittaja Jorma Kahilainen, huilisti-urkuri Markus Pajakkala sekä kitarassa Heikin poika Kemmo Silvennoinen.
”Tabula Rasan kautta minulle aukesi aivan uusi maailma, johon rakastuin. Hienoa on, että olen saanut antaa omaa näkemystäni Tabula Rasan kappaleisiin esimerkiksi kitarasooloissa. Olen myös saanut soittajana paljon rohkeutta ja eri näkökulmaa tekemiseen. Heikin kitaroinnista saa paljon hyviä vinkkejä, kuinka äänen kuuluu soida ja kuinka biisissä pitää olla hyvä melodia”, Kemmo Silvennoinen toteaa.
”Juuri nyt yhdessä soittaminen on todella mukavaa ja keikoille on luontevaa lähteä. Teemme tätä niin kauan kuin se tuntuu itsestä mielekkäältä ja on tietysti bonusta, jos ihmiset tykkäävät ja tulevat meitä katsomaan. Nykykokoonpanossa on todella hyvässä suhteessa vanhaa ja uutta. On ollut hienoa huomata, miten nuorempi polvi ottaa musiikin omakseen ja tuo samalla uusia näkemyksiä kokonaisuuteen”, Asko Pakkanen hymyilee.
Talven ja kevään 2026 esiintymisten lisäksi Tabula Rasa tullaan näkemään ensi kesänä valituilla keikoilla ja syksyllä 2026 konserttisaleissa. Nämä esiintymiset julkistetaan myöhemmin.
Tabula Rasa talven ja kevään keikat 2026:
pe 13.2. Kangasala-talo
ke 22.4. Teatro, Turku
la 25.4. Poppari, Jyväskylä
la 2.5. Sellosali, Espoo