Supertrampin perustajajäsen Rick Davies on kuollut

Myeloomaa sairastanut Supertramp-kosketinsoittaja Rick Davis oli kuollessaan 81-vuotias.
8.9.2025 10:12

Brittiläisen progressiivista rockia ja pop-musiikkia sekoittaneen Supertramp-yhtyeen perustaja ja kaikissa kokoonpanoissa mukana ollut kosketinsoittaja-laulaja Rick Davies menehtyi lauantaina 6. syyskuuta, yhtye kertoo sosiaalisessa mediassa. 81-vuotiaana menehtyneellä Daviesilla oli diagnosoitu myelooma eli plasmasolusyöpä kymmenen vuotta sitten.

Supertramp perustettiin vuonna 1969. Yhtyeen nimi oli tuolloin Daddy ja kokoonpanoon kuuluivat Daviesin lisäksi Roger Hodgson (basso, laulu), Richard Palmer (kitara, laulu) sekä Keith Baker (perkussiot). Baker lähti jo vuotta myöhemmin ja orkesteri vaihtoi nimensä Supertrampiksi. Samana vuonna julkaistiin myös Supertramp-debyyttilevy, josta kriitikot pitivät, mutta joka ei löytänyt suurta yleisöä.

Supertrampin läpimurto tapahtui vuoden 1974 kolmoslevyllä Crime of the Century, jolla oli koossa bändin klassikkokokoonpano eli Davies, basson koskettimiin vaihtanut Hodgson, Dougie Thomson (basso), Bob Siebenberg (rummut) ja John Helliwell (saksofoni). Tällä kokoonpanolla yhtye toimi vuodesta 1973 vuoteen 1983 ja teki kaikkiaan viisi albumia eli noin puolet yhtyeen diskografiasta. Näihin lukeutuu muun muassa bändin kaupallisesti menestynein levy Breakfast in America (1979), joka poiki useita hittejä kuten The Logical Song, Goodbye Stranger, Take the Long Way Home sekä itse nimikappale.

Supertramp lopetti ensimmäisen kerran toimintansa 1988, mutta palasi lyhyesti 1993, uudelleen 1996-2002 ja vielä 2010-2012. Yhtyeelle oli jo buukattu paluukiertue 2015, mutta se peruttiin Daviesin syöpädiagnoosin jälkeen.

YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video