Steve’n’Seagulls esittelee uutta tuotantoa. Mullantuoksuisia versioita erinäisistä populaarimusiikin merkkiteoksista tehtaileva yhtye tarjoilee tällä kertaa oman näkemyksensä Bomfunk MC’sin Freestyler-hitistä vuodelta 1999. Siinäpä onkin yhden sortin suomalaisen musiikin merkkiteos!
”Freestyler ja koko Bomfunk MC’s on varmasti jokaiselle 1990–2000-lukujen taitteessa etenkin nuoruuttaan eläneelle jollain tavalla tuttu. Omassa päässä se linkittyy vahvasti legendaariseen Jyrki-ohjelmaan ja jonkinlaiseen suomalaisten bändien vahvaan rynnistykseen kotimaan rajojen ulkopuolelle. Nostalgiaa tässä biisissä on roppakaupalla”, yhtye kommentoi tiedotteessa.
Steve’n’Seagulls kertoo, että Freestylerin sovittaminen haastoi bändiä lähestymään kappaletta laatikon ulkopuolelta. Lopputuloksena kuullaan tulkinta, joka on hakenut vaikutteita Yhdysvaltojen sijaan parintuhannen kilometrin päästä etelästä.
”Meidän versiossamme poljentoon on ainakin yritetty lainata sävyjä Balkanin alueen musiikista ja Itä-Euroopasta, ja se toivottavasti tarttuu kuulijan jalkoihin sopivan riehakkaasti. Siihen tietysti sopiva lisä on meille niin rakas haitari”, yhtye kertoo.
Steve’n’Seagullsin viides albumi The Dark Side of the Moo julkaistaan 3. lokakuuta. Katso yhtyeen keikat alapuolelta:
14.8. Jänkhällä Jytisee, Saariselkä
15.8. Krapin Puutarhajuhlat, Tuusula
16.8. Kymijoki Beer Festival, Kouvola
30.8. Valdemari, Rovaniemi ja Kotatulet, Levi