Mikäli olit olemassa otsikon kuvaamana ajanjaksona, mutta muistikuvat pätkältä ovat jääneet syystä tai toisesta hatariksi, niin eipä hätää.
Kuluvan vuoden helmi- ja elokuun välillä (28.2.–31.8.2016) toteutettiin nimittäin Mihin jäi punk? -teemainen muistitiedonkeruuhanke, jonka takana olivat Oranssi ry, Musiikkiarkisto JAPA sekä Nuorisotutkimusseura.
Itse keruun suoritti valtiotieteiden ylioppilas Juho Hänninen, jonka työskentelyn hankkeen parissa mahdollistivat Suomalaisen kirjallisuuden seuran sekä Kansan sivistysrahaston myöntämät apurahat.
Pari poimintoa kasaan saadusta materiaalista:
”Kotona meillä oli myös rumpusetti, jolla isä harjoitteli välillä sutien kanssa. Siihen ei saanut koskea. Niin minusta tuli tietenkin rumpali ja veljestä basisti.”
– vuonna 1960 syntynyt mies Hervannasta (muusikko, pienlehtien tekijä, sarjakuvapiirtäjä)
”Itse innostuin heti kärkeen Suomi-punkin alusta (Briard, Pelle, Eput alkuun) mutta jostain syystä eniten puhutteli Ratsia (ja varsinkin kasettinsa ’Kloonattu sukupolvi’, varsinaisissa äänitallenteissa R. ei oikein saanut tallennettua sitä vimmattua säröä ja tarkkuutta joka kasetissa oli).”
– vuonna 1963 syntynyt oululaismies (kuuntelija)
Vastaavalla meiningillä talteen on haalittu nyt kaikkiaan 37 vapaamuotoista muisteloa suomalaisen punkin niin sanotusta ensimmäisestä aallosta.
Siististi aakkostetut aineistot kuin myös aihetta koskevat tarkemmat lisätiedot itse kunkin kahlattavissa täällä.
