Nordic Live Productions Oy tiedottaa hakeutuneensa yrityssaneeraukseen tavoitteenaan tasapainottaa ja tervehdyttää toimintaansa.
Kotimainen nuorten yrittäjien omistama yhtiö kertoo, että 31.8.2023 päättynyt tilikausi oli merkittävästi positiivinen 10,5 miljoonan euron liikevaihdolla, ja että liiketoiminta on tällä hetkellä operatiivisesti kannattavalla tasolla. Vuonna 2022 yhtiön tulos oli kuitenkin raskaasti tappiollinen.
Nordic Live -kokonaisuus on saanut hyväksytyn rahoituspäätöksen toiminnan turvaamiseksi ja kassahaasteiden selättämiseksi syyskuussa 2023 kansainväliseltä rahoittajataholta. Yhtiö kertoo, että rahoituspäätökseen on kuitenkin sittemmin ilmennyt epävarmuustekijöitä rahoittajan suunnalta. Yhtiö on myös hakenut aktiivisesti uusia osakkaita ja sijoittajia toiminnan rahoittajiksi loppuvuodesta 2022 alkaen.
Yrityssaneerauspäätökseen on turvauduttu tilanteen tasapainottamiseksi ja hallintaan saamiseksi, ja tavoitteena on saada olemassa oleville veloille saneerauksen aikana uudelleenjärjestelyjä ja maksuaikaa.
Saneerauksen ensisijainen tarkoitus on se, että koko tilikausi 2024 voidaan toteuttaa suunnitellusti, yhtiö selvittää.
Nordic Live Productions Oy tuottaa vuosittain muun muassa Vaasa Festivalin, Espoon Viinijuhlat, Porvoon Viinijuhlat, Solar Sound Festivalin, Aura Fest -kaupunkifestivaalin, Kokkolan Viinijuhlat, Kainuun Musiikkijuhlat sekä Raasepori Festivalin ja lukuisia muita klubitapahtumia, konsertteja ja yksityistilaisuuksia.