Yhdysvaltalaisen The Turtlesin perustajiin lukeutunut Mark Volman on kuollut. 78-vuotias muusikko menehtyi Varietyn mukaan perjantaina kotonaan Nashvillessä äkilliseen sairauteen.
Volman sairastui kurkkusyöpään vuona 2015, mutta sai terveen paperit seuraavana vuonna. Vuonna 2023 muusikko kertoi kärsivänsä dementiasta.
Volman ja Howard Kaylan perustivat The Turtlesin esiasteen vuonna 1963 ja osuivat hittisuoneen heti ensijulkaisullaan Bob Dylan -laina It Ain’t Me Babella. Yhtyeen hitteihin lukeutuivat She’d Rather Be With Me, Elenore ja You Showed Me sekä kaikkein tunnetuimpana Happy Together.
The Turtlesin hajottua 1970-luvun alussa, Volman ja Kaylan liittyivät Frank Zappan Mothers of Invention -kokoonpanoon. Kaksikko levytti Flo & Eddie -lipun alla ja lauloi muiden julkaisuilla. Heidän kykyjään hyödynsivät muun muassa Blondie, Alice Cooper, Duran Duran, John Lennon sekä Ramones.