Thom Yorke julkaisi Israelia ja ”sosiaalisen median noitavainoja” koskevan lausunnon – fanit raivostuivat

30.5.2025 20:11

Thom Yorke haluaa nyt tehdä muutaman asian selväksi. Radioheadin keulakuva julkaisi sosiaalisessa mediassa pitkän viestin, jossa Yorke kertoo seikkaperäisesti, mitä hän ajattelee Gazan murhenäytelmästä. Eivätkä Yorken ajatukset ole kaikkien mieleen: Instagram-viestin kommenteista löytyy paljon kritiikkiä.

Kaiken taustalla on Yorken viime vuonna Melbournessa esittämä keikka, jonka aikana Palestiinaa kannattanut katsoja haastoi Yorkea tämän Israel-näkemyksistä kesken esityksen. Radiohead kun on soittanut Israelissa useaan otteeseen – myös vuonna 2017, kun Roger Waters pyysi yhtyettä jättämään Tel Aviviin buukatun keikan väliin Palestiinan tilanteen vuoksi. Yorke ei Melbournessa lähtenyt mukaan väittelyyn, mikä herätti kuiskintaa siitä, onko laulaja kenties Israelin kannattaja Gazan tuhoamisen keskellä.

”Toivoisin, että kaikki, jotka ovat kuunnelleet lainkaan vuosien varrella tekemääni musiikkia, tutkineet levyjeni kansitaidetta tai lukeneet sanoituksiani, pitäisivät selvänä, etten voisi missään nimessä kannattaa minkäänlaista ääriajattelua tai muiden epäinhimillistämistä”, Yorke kirjoittaa viestin alkupuolella.

Seuraavaksi Yorke tuomitsee yksiselitteisesti Benjamin Netanjahun hallinnon toimet Gazassa. Yorke peräänkuuluttaa kansainvälisen yhteisön vahvempaa painostusta, jotta katastrofaalinen tilanne saataisiin rauhoittumaan.

”Heidän käyttämänsä itsepuolustus-tekosyy on jo kauan sitten kulunut puhki, ja sen tilalle on tullut selvä halu ottaa Gazan ja Länsirannan alueet haltuun lopullisesti. Minusta tämä äärinationalistinen hallinto piiloutuu kauhistuneiden ja surevien kansalaisten taakse ja käyttää heitä kaikenlaisen kriitiikin vaientamiseen”, Yorke kirjoittaa.

Samaan hengenvetoon Yorke kuitenkin tarjoaa kritiikkiä myös Hamasin suuntaan. Laulaja kirjoittaa lisäksi itsenäistä Palestiinaa kannattavasta kansainvälinen liikehdinnästä.

”Miksi kaikkia [Hamasin ottamia] panttivankeja ei ole vieläkään palautettu? Minkä ihmeen takia? Miksi Hamas päätti toteuttaa todella kauheat tekonsa 7. lokakuuta [2023]?” Yorke ihmettelee ja jatkaa: ”Minusta myös Hamas piileskelee kansansa kärsimysten takana aivan yhtä kyynisesti ja omia tarkoitusperiään varten.”

Mitä Yorken saamaan kritiikkiin tulee, hän ei arvosta sitä, että yleisö painostaa artisteja ottamaan kantaa jonkun asian puolesta tai jotain vastaan.

”Molempien puolien harjoittamat sosiaalisen median noitavainot (jotka eivät ole mitään uutta), joissa artisteja tai keitä nyt sillä viikolla halutaankaan painostaa, lähinnä pahentavat jännitteitä, pelkoa ja monimutkaisten ongelmien yliyksinkertaistamista”, Yorke kirjoittaa.

”Tällainen tieten tahtoen tehty polarisaatio ei palvele lähimmäisiämme, ja se ylläpitää jatkuvaa ’me vastaan he’ -ajattelutapaa. Se tuhoaa toivon ja aiheuttaa omanlaistaan eristäytyneisyyttä, eli juuri niitä asioita, joita ääriajattelijat hyödyntävät.”

Kun Yorken viestin tai siitä kertovien uutisten kommenttikenttiä lukee, käy selväksi, että laulajan ajatukset eivät lainkaan miellytä suurta osaa yleisöstä. ”Molemmat puolet ovat pahoja? Ei, Thom. Toinen osapuoli on sortaja ja toinen on sorrettu, joka reagoi kokemaansa sortoon”, kirjoittaa yksi lukija Instagramissa. ”Vastenmielistä aidan molemmin puolin istumista. Hän yrittää olla kummankin osapuolen puolella keskellä holokaustia”, toinen tuumaa Facebookissa. ”’Monimutkaisten ongelmien yliyksinkertaistaminen’ on fraasi, jota kansanmurhan myötäilijät tapaavat käyttää”, toteaa kolmas. ”Surullinen esimerkki siitä, miten joku seisoo historian väärällä puolella. Tämä tyyppi todella on hyypiö [’creep’]”, ilmoittaa neljäs. Ja vastaavasti osa lukijoista kehuu Yorken näkemyksiä suoraselkäisiksi.

Lue Yorken alkuperäinen viesti täältä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Thom Yorke (@thomyorke) jakama julkaisu