Vuonna 1974 perustettu Hard Rock Sallinen oli tiettävästi Suomen ensimmäinen raskasta rockia soittanut yhtye. Bändillä oli myös esiasteita, ja aikaisemmin ryhmä toimi muun muassa nimellä Jew’s Harp.
– Silloin 70-luvulla monet tuntuivat ajattelevan, että raskaan rockin aika alkaa olla ohi, mutta me jatkoimme jääräpäisesti raskaamman musan äärellä, nauraa laulaja-basisti Seppo Sallinen.
– Meitä innoittivat muun muassa Uriah Heep ja Led Zeppelin. Deep Purplen ja myöhemmin Rainbow’n kitaristi Ritchie Blackmore oli suurin esikuvamme.
Hard Rock Sallinen toimi ensin nimellä Sallinen, mutta erään iltaman päätteeksi yhtye päätti lisätä nimeen sanat Hard Rock.
– Meidät oli erehdyksessä myyty johonkin tanssipaikkaan, ja yleisö kävi sitten varsin lämpimänä, kun illan esiintyjä ei soittanutkaan tangoa. Yritettiin rauhoittaa tunnelmaa soittamalla jotakin rauhallisempaa bluesia, mutta porukka ei viihtynyt. Päätettiin sitten fiksata bändin nimeä, ettei moisia erehdyksiä enää tule!
Vuonna 1982 julkaistiin Hard Rock Sallisen ainoaksi jäänyt studioalbumi Heavy Metal Symphony, ja siitä on vuosien saatossa muodostunut keräilyharvinaisuus. Nyt teoksesta on ilmestynyt 40-vuotisjuhlaversio, ja Svart Recordsin tuottama uusi laitos sisältää myös täysimittaisen bonuslevyn.
– Alkuperäisen vinyylin löytäminen on viime vuosina ollut varsin hankalaa, joten onhan se nyt aivan suurenmoista, että teos löytyy taas kaupoista ja nykypäivän mukaan myös suoratoistopalveluista, sanoo Sallinen.
Miltä albumi kuulostaa tekijöiden korvissa neljän vuosikymmenen jälkeen?
– Olen sitä mieltä, että itse materiaali on kestänyt ajan kuluttavaa hammasta yllättävänkin hyvin. Levyn äänimaailma on toki vanhanaikainen ja soundit voisivat olla kautta linjan jämäkämmät, mutta asiaa on sinänsä turha harmitella, sillä sen ajan laitteilla ei saatu parempaa aikaiseksi. Onneksi albumin uusi masterointi on kohentanut soundeja!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/22.