Peer Güntista ja Leningrad Cowboysista tuttu Teijo ”Twist Twist” Erkinharju on ikuistettu Kouvolan Asemakadulle. Rumpalilegendan uraa kunnioittavan taideteoksen avajaistilaisuutta vietettiin lauantaina.
Taiteilija Jonne Pitkäsen teos esittää Erkinharjua takomassa tahtia rumpusettinsä ääressä. Sen keskellä komeilee Vilunki 3000:n eli Mikko Viljakaisen piirros Juha Metson vuonna 1988 Saapasjalkarockissa nappaamasta otoksesta.
Hanketta ovat tukeneet muun muassa Kouvolan kaupunki ja alueellinen Taiteen edistämiskeskus.
”Ei tällainen pitkätukkarokkari osannut edes haaveilla, että jonain päivänä olisi ikuistettu keskelle kaupunkia”, Erkinharju kertoi avajaistilaisuudessa Kouvolan Sanomille.
62-vuotias Erkinharju soittaa rumpuja tällä haavaa neljässä eri kokoonpanossa.

Piirros Teijo ”Twist Twist” Erkinharjusta työn touhussa.