Ultra Bralta uutta musiikkia ensimmäistä kertaa pariin vuosikymmeneen – Kuuntele Samuli Putron sanoittama Aarre

Yhtye nousee Olympiastadionin lavalle vuoden päästä.
6.9.2024 09:20

Ultra Bra tiedotti viime torstaina aktivoituvansa taas stadionkonsertin sekä uuden musiikin merkeissä. Kahdesta luvatusta uudesta UB-sinkusta on tänään julkaistu ensimmäinen, Samuli Putron sanoittama ja Kerkko Koskisen säveltämä Aarre. Kuuntele kappale alta. Ronja Salmen sanoittama Toivo seuraa perästä 13. syyskuuta.

”Kun menimme studioon, emme kukaan vielä oikein tienneet mitä odottaa. Vuosien jälkeenkin bändi alkoi kuitenkin soida yhdessä tavalla, joka tuntuu erityislaatuiselta. Joltain mitä ei haluaisi aivan vielä kadottaa”, kommentoi laulaja Terhi Kokkonen.

Ultra Bra konsertoi Helsingin Olympiastadionilla 23. elokuuta 2025. Keikan pääsyliput tulevat myyntin perjantaina 13. syyskuuta, ja hinnat ovat alkaen 49,90 euroa. Ennakkomyynti hoidetaan Lippupisteen myyntikanavissa.

Lisää luettavaa