Mikäli on sattunut pitämään uutisvirtaa silmällä, tänä vuonna ei ole selvinnyt päivääkään ilman tekoälyn mahdollisia vaikutuksia käsittelevää artikkelia. Keskustelu käy kuumana sen suhteen, onko tekoäly uhka vai mahdollisuus ja minkä alojen työpaikat ovat teknologian kehittymisen myötä vaarassa. Tekoälyohjelmien on uumoiltu tekevän pian musiikkiakin niin taitavasti, että ihmisartistit ovat hätää kärsimässä. Näinkö on asian laita?
Music Radar uutisoi yhdestä AI-kokeilusta, jonka perusteella ei inhimillisiä tunteita kokevilla artisteilla ole ainakaan vielä syytä huoleen. ”Anna Indiana” -niminen tekoälyn loihtima artisti julkaisi nimittäin Betrayed by this Town -singlen, joka on sanalla sanottuna aivan kammottava esitys. Biisi kuulostaa juurikin siltä, mitä se on: kliiniseltä, hajuttomalta ja mauttomalta popmusiikilta, joka pikemminkin ahdistaa kuin ilahduttaa millään tavalla.
Asiaa ei auta se, että tuo biisiin tehty video karmii aika lailla. Ei ihme, että brittitähti James Blakekin ilmaantui kommentoimaan kuulemaansa: ”Tämä sai minut kyyneliin, olen niin innoissani tulevasta”, Blake kirjoittaa hitusen verran kyyniseen sävyyn. Aikamoista.